Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Verkossa asiointivara parempi

05.06.2014 10:15



KIINNOSTAVIMPIA EUROOPPALAISIA kaupunkeja on vireän kansalaiskulttuurinsa ansiosta Berliini, jossa vierailin jokin aika sitten. Kaupungissa riittää hyviä ravintoloita, vaikuttavia monumentteja ja museoita, mutta minulle merkityksellisimpiä olivat kaupungin vinyylilevyliikkeet.

Kiertelin Berliinin karttaan merkitsemissäni levyputiikeissa ja ostin kaupungista lähes toistakymmentä käytettyä äänitettä.

Ostohetkellä mietin, olisiko samojen levyjen hankkiminen verkosta ollut mahdollista. Aivan varmasti kyllä, mutta toisaalta taas ei. Levyn ostoon perinteisestä levyliikkeestä liittyy vahva yhteisöllinen merkitys. Voin esimerkiksi keskustella levyn historiasta ja ominaisuuksista myyjän kanssa ja ostamani äänite on heti arvioitavissa. Fyysisenä tuotteena se on konkreettinen – tuntuu, tuoksuu ja rapisee.

Kiinnostava kysymys onkin, mitä fyysisen asioinnin etuja voitaisiin tuoda verkkoasiointiin. Netissä tapahtuva asiointi etenee usein vaihe kerrallaan ja päättyy tuotteen maksuun: ”Haluatko vahvistaa ostoksesi?”, järjestelmä tiedustelee usein kylmästi. Voisiko tällainen tapahtuma sisältää yllättäviä tai inhimillisiä piirteitä? Esimerkiksi keskustelumahdollisuuden myyjän kanssa tai sosiaalisen median tarjoaman vertaisarvioinnin tuotteen ominaisuuksista? Ylipäätään laajempi kysymys on, mitä lopulta haluamme verkkoasioinnilta.

Itse haluan verkkoasioinnilta nopeutta, varmuutta ja luotettavuutta. Hyväkin verkkomyymälä muuttuu mielessäni kehnoksi, jos tuotteen maksu- tai toimitusprosessi on hidas ja monimutkainen.

Jos levyjen hankinnan taustalla vaikuttavat henkilökohtaiset mieltymykset, lääkeneuvonnassa kannattaa kääntyä aina asiantuntijoiden puoleen – niin verkossa kuin fyysisessäkin ympäristössä.

Ilkka Salmela

Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja.


Suomeen uusi hyvinvointilehti
15.08.2012 14:04

15.08.2012 14:04


Kasvuhormonivalmisteiden korvattavuus katkolla
15.08.2012 12:37

15.08.2012 12:37


Geenitesti ei kerro diabetesriskiä
10.08.2012 11:45

10.08.2012 11:45


Viranomaisyhteistyötä, kiitos!
10.08.2012 11:40

10.08.2012 11:40


VM: Apteekkimaksuja 146 miljoonaa euroa
08.08.2012 21:36

08.08.2012 21:36


Kalsitoniinin pitkäaikaiskäyttöön rajoituksia
02.08.2012 14:21

02.08.2012 14:21


Ton Hoek 1955–2012
01.08.2012 11:35

01.08.2012 11:35


JazzApteekki veti väkeä
18.07.2012 23:19

18.07.2012 23:19


Risikko: Uudistusten aikataulu tarkentuu alkusyksystä
16.07.2012 21:27

16.07.2012 21:27


Ministeri kesätöissä Oriveden apteekissa
13.07.2012 11:48

13.07.2012 11:48


Apteekkariliitto: Fimean ehdotukset pääosin hyviä
02.07.2012 16:50

02.07.2012 16:50


Fimean säädöspaketti valmistui
02.07.2012 14:42

02.07.2012 14:42


Hyvää kesää!
29.06.2012 11:37

29.06.2012 11:37


Parasetamolimyrkytykset lisääntyneet
29.06.2012 09:19

29.06.2012 09:19


Suomessa lääkevihamielinen ilmapiiri
29.06.2012 09:15

29.06.2012 09:15


Lääkeoppia kaikille
29.06.2012 09:06

29.06.2012 09:06


Turun Kauppatorin apteekki lopettaa
27.06.2012 16:52

27.06.2012 16:52


Kuntien päivitettävä pandemian varautumissuunnitelmansa
27.06.2012 15:29

27.06.2012 15:29


Sikainfluenssa saattoi olla luultua tappavampi
27.06.2012 10:20

27.06.2012 10:20


EMA arvioi Rochen lääketurvallisuuspuutosten seurauksia
25.06.2012 12:03

Lääketurvallisuus 25.06.2012 12:03


Farmasialiitto kannattaa Ruotsin lääkekorvausmallia
21.06.2012 14:05

21.06.2012 14:05


EU-tuomioistuin hyväksyisi YA:n sivuapteekit
21.06.2012 11:58

21.06.2012 11:58


Onnistunutta lomaa!
21.06.2012 09:33

21.06.2012 09:33


Sivuapteekkiasia EU-tuomioistuimessa torstaina
20.06.2012 16:15

20.06.2012 16:15


IPJ luettavissa netistä
20.06.2012 15:28

20.06.2012 15:28


Maailman suurin apteekkiketju syntymässä
20.06.2012 13:47

20.06.2012 13:47


Anafylaksia vaatii nopeaa ensiapua
15.06.2012 13:27

15.06.2012 13:27


Kela kannattaa lääkehoidon kokonaisarviointia
13.06.2012 12:48

13.06.2012 12:48


Omega-3 -rasvahapot eivät auta muistin toimintaan
13.06.2012 07:33

13.06.2012 07:33


Älypuhelin neuvoo sairastunutta matkailijaa
12.06.2012 14:33

12.06.2012 14:33