Verkossa asiointivara parempi
05.06.2014 10:15

KIINNOSTAVIMPIA EUROOPPALAISIA kaupunkeja on vireän kansalaiskulttuurinsa ansiosta Berliini, jossa vierailin jokin aika sitten. Kaupungissa riittää hyviä ravintoloita, vaikuttavia monumentteja ja museoita, mutta minulle merkityksellisimpiä olivat kaupungin vinyylilevyliikkeet.
Kiertelin Berliinin karttaan merkitsemissäni levyputiikeissa ja ostin kaupungista lähes toistakymmentä käytettyä äänitettä.
Ostohetkellä mietin, olisiko samojen levyjen hankkiminen verkosta ollut mahdollista. Aivan varmasti kyllä, mutta toisaalta taas ei. Levyn ostoon perinteisestä levyliikkeestä liittyy vahva yhteisöllinen merkitys. Voin esimerkiksi keskustella levyn historiasta ja ominaisuuksista myyjän kanssa ja ostamani äänite on heti arvioitavissa. Fyysisenä tuotteena se on konkreettinen – tuntuu, tuoksuu ja rapisee.
Kiinnostava kysymys onkin, mitä fyysisen asioinnin etuja voitaisiin tuoda verkkoasiointiin. Netissä tapahtuva asiointi etenee usein vaihe kerrallaan ja päättyy tuotteen maksuun: ”Haluatko vahvistaa ostoksesi?”, järjestelmä tiedustelee usein kylmästi. Voisiko tällainen tapahtuma sisältää yllättäviä tai inhimillisiä piirteitä? Esimerkiksi keskustelumahdollisuuden myyjän kanssa tai sosiaalisen median tarjoaman vertaisarvioinnin tuotteen ominaisuuksista? Ylipäätään laajempi kysymys on, mitä lopulta haluamme verkkoasioinnilta.
Itse haluan verkkoasioinnilta nopeutta, varmuutta ja luotettavuutta. Hyväkin verkkomyymälä muuttuu mielessäni kehnoksi, jos tuotteen maksu- tai toimitusprosessi on hidas ja monimutkainen.
Jos levyjen hankinnan taustalla vaikuttavat henkilökohtaiset mieltymykset, lääkeneuvonnassa kannattaa kääntyä aina asiantuntijoiden puoleen – niin verkossa kuin fyysisessäkin ympäristössä.
Ilkka Salmela
Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja.
Receptumin toimitusjohtaja vaihtuu
|
Apoteket irtisanoo 220
|
Maksuttomat influenssarokotukset laajenevat
|
Akupunktio tehoaa kroonisiin kiputiloihin
|
Hila hyväksyi uusia erityiskorvattavia
|
Fimea joutuu maksamaan Apteekkimarketille
|
Ruotsalaisen Medstopin apteekkilupa vaarassa
|
Syöpälääkkeillä influenssan torjuntaan
|
Alamme kiinnostaa monia
|
Astmalääkkeet nipistävät sentin lapsen pituudesta
|
Väestön kolesterolitaso nousussa
|
Optimointi vai nettipimento?
|
Miksi muuttaa hyvin toimivaa?
|
Tyrmäävä tohtori
|
Medifonin jakelukeskus käyttöön
|
Kultainen tulevaisuus
|
Superpitkä insuliini tulossa
|
Kilpailuvirasto muuttaisi apteekkijärjestelmää
|
Lääkkeet kalliita ruotsalaiskaupoissa
|
Sopimusasiakkaat rekisteriin
|
Apteekki pelasti asiakkaan hengen
|
Ruotsin apteekkiketjuille miljoonatappiot
|
Riskit testiin
|
Arkijumppa vähentää vanhusten kaatumisia
|
Laastari Lähiklinikka laajentaa
|
Lääkkeiden saatavuuskatkokset lisääntyneet
|
On aika kerrata anafylaksian ensiapu
|
Yhteistyötä loppuun asti
|
Vaihtokelpoisten luettelo taas vahvistettu
|
Oriolan lääkekuljetukset pysähtyivät
|

