Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Pekka Puska THL:n pääjohtajaksi ja Jukka Männistö Valviran ylijohtajaksi

27.11.2008 22:21

Valtioneuvosto on nimittänyt LKT, pääjohtaja Pekka Puskan ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajaksi vuosiksi 2009-2013.

Vuonna 1977 Kansanterveyslaitoksen (KTL) palvelukseen tullut Pekka Puska on toiminut laitoksen pääjohtajana vuodesta 2003 lukien. Maailman terveysjärjestön kroonisten tautien ehkäisyn ja terveyden edistämisen johtajana hän toimi vuosina 2001-2003 ja kansanedustajana vuosina 1987-1991.

Valtioneuvosto nimitti tänään myös varatuomari, ylijohtaja Jukka Männistön ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ylijohtajaksi vuosiksi 2009-2015. Männistö on johtanut Terveydenhuollon oikeusturvakeskusta (Teo) vuodesta 2005 lukien.

THL syntyy KTL:n ja Stakesin yhdistyessä ja Valvira Teo:n ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen yhdistyessä. Uudet virastot ovat sosiaali- ja terveysministeriön alaisia.

THL edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä, ehkäisee sairauksia ja sosiaalisia ongelmia sekä kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

Valvira puolestaan edistää ohjauksen ja valvonnan keinoin oikeusturvan toteutumista ja palvelujen laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä elinympäristön ja väestön terveysriskien hallintaa. (EK)

Arkisto


Sitra: Digitaalisia omahoitopisteitä apteekkeihin
05.04.2016 09:40 INKERI HALONEN

Digitalisaatio 05.04.2016 09:40 INKERI HALONEN


Virtuaaliklinikka pian jokaiseen kotiin
04.04.2016 09:50 INKERI HALONEN

Digitalisaatio 04.04.2016 09:50 INKERI HALONEN


Psykoosilääkitykset liitoksissa myös Parkinson-potilaiden kuolleisuuteen
04.04.2016 09:15 UUTISPALVELU DUODECIM

Lääkehoito 04.04.2016 09:15 UUTISPALVELU DUODECIM


Apteekkariliitto jakaa apurahoja – vielä ehdit hakea!
04.04.2016 08:00 INKERI HALONEN

Apurahat 04.04.2016 08:00 INKERI HALONEN


Fimean kohtalo valtioneuvoston ratkaistavaksi?
01.04.2016 12:43 ERJA ELO

Fimean alueellistaminen 01.04.2016 12:43 ERJA ELO


Uusi maksuasetus voimaan - Fimea laski hintoja
01.04.2016 11:44 ERJA ELO

Apteekkijärjestelmä 01.04.2016 11:44 ERJA ELO


Koivu kukkii keskimääräistä heikommin
01.04.2016 10:13 ERJA ELO

allergia 01.04.2016 10:13 ERJA ELO


Allergian itsehoito kasvaa voimakkaasti, hoitokulut laskevat
01.04.2016 08:40 INKERI HALONEN

allergia 01.04.2016 08:40 INKERI HALONEN


Useampi kuin joka toinen kärsii kivusta useasti
30.03.2016 12:08 INKERI HALONEN

Itsehoito 30.03.2016 12:08 INKERI HALONEN


Äidin odotusajan D-vitamiinitaso vaikuttaa lapsen MS-tautiriskiin
29.03.2016 10:00 INKERI HALONEN

D-vitamiini 29.03.2016 10:00 INKERI HALONEN