Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Pekka Puska THL:n pääjohtajaksi ja Jukka Männistö Valviran ylijohtajaksi

27.11.2008 22:21

Valtioneuvosto on nimittänyt LKT, pääjohtaja Pekka Puskan ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajaksi vuosiksi 2009-2013.

Vuonna 1977 Kansanterveyslaitoksen (KTL) palvelukseen tullut Pekka Puska on toiminut laitoksen pääjohtajana vuodesta 2003 lukien. Maailman terveysjärjestön kroonisten tautien ehkäisyn ja terveyden edistämisen johtajana hän toimi vuosina 2001-2003 ja kansanedustajana vuosina 1987-1991.

Valtioneuvosto nimitti tänään myös varatuomari, ylijohtaja Jukka Männistön ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ylijohtajaksi vuosiksi 2009-2015. Männistö on johtanut Terveydenhuollon oikeusturvakeskusta (Teo) vuodesta 2005 lukien.

THL syntyy KTL:n ja Stakesin yhdistyessä ja Valvira Teo:n ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen yhdistyessä. Uudet virastot ovat sosiaali- ja terveysministeriön alaisia.

THL edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä, ehkäisee sairauksia ja sosiaalisia ongelmia sekä kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

Valvira puolestaan edistää ohjauksen ja valvonnan keinoin oikeusturvan toteutumista ja palvelujen laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä elinympäristön ja väestön terveysriskien hallintaa. (EK)

Arkisto


Iso-Britannia: Nivelreuman hoito aloitettava biosimilaareilla
18.04.2016 09:20 VIRPI EKHOLM

Lääkehoito 18.04.2016 09:20 VIRPI EKHOLM


Glukoosinpoistajat yllättivät epäilijät
15.04.2016 08:17 VIRPI EKHOLM

Lääkehoito 15.04.2016 08:17 VIRPI EKHOLM


Sydänviikko alkaa kohta - apteekeissa paljon tapahtumia
14.04.2016 08:00 INKERI HALONEN

Kansanterveys 14.04.2016 08:00 INKERI HALONEN


Mentorointi tukee apteekkariksi aikovia
11.04.2016 13:52

Koulutus 11.04.2016 13:52


Kotimainen vaihtoehto kiinnostaa myös apteekissa
11.04.2016 10:57 ERJA ELO

Lääkehoito 11.04.2016 10:57 ERJA ELO


Verenpaine- ja kolesterolilääkkeensä laiminlyövät kuolevat aivoverenkiertohäiriöihin
11.04.2016 10:07 UUTISPALVELU DUODECIM

Lääkehoito 11.04.2016 10:07 UUTISPALVELU DUODECIM


Osallistu Apteekkarilehden lukijatutkimukseen - voit voittaa iPad minin!
07.04.2016 15:30

Lukijatutkimus 07.04.2016 15:30


Ministeri Mäntylä: Apteekkiala tarvitsee sääntelyä
07.04.2016 08:30 ERJA ELO

Apteekkijärjestelmä 07.04.2016 08:30 ERJA ELO


Apteekkien sairaanhoitajilta apua nopeasti
06.04.2016 10:00 SENJA LARSEN

Uudistuva terveydenhuolto 06.04.2016 10:00 SENJA LARSEN


Maallikkojen antama lääkeneuvonta kukoistaa keskustelupalstoilla
05.04.2016 14:09 ERJA ELO

Digitalisaatio 05.04.2016 14:09 ERJA ELO