Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Pekka Puska THL:n pääjohtajaksi ja Jukka Männistö Valviran ylijohtajaksi

27.11.2008 22:21

Valtioneuvosto on nimittänyt LKT, pääjohtaja Pekka Puskan ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajaksi vuosiksi 2009-2013.

Vuonna 1977 Kansanterveyslaitoksen (KTL) palvelukseen tullut Pekka Puska on toiminut laitoksen pääjohtajana vuodesta 2003 lukien. Maailman terveysjärjestön kroonisten tautien ehkäisyn ja terveyden edistämisen johtajana hän toimi vuosina 2001-2003 ja kansanedustajana vuosina 1987-1991.

Valtioneuvosto nimitti tänään myös varatuomari, ylijohtaja Jukka Männistön ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ylijohtajaksi vuosiksi 2009-2015. Männistö on johtanut Terveydenhuollon oikeusturvakeskusta (Teo) vuodesta 2005 lukien.

THL syntyy KTL:n ja Stakesin yhdistyessä ja Valvira Teo:n ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen yhdistyessä. Uudet virastot ovat sosiaali- ja terveysministeriön alaisia.

THL edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä, ehkäisee sairauksia ja sosiaalisia ongelmia sekä kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

Valvira puolestaan edistää ohjauksen ja valvonnan keinoin oikeusturvan toteutumista ja palvelujen laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä elinympäristön ja väestön terveysriskien hallintaa. (EK)

Arkisto


Toistasataa apteekkia sitoutunut ympäristöajatteluun
09.03.2016 10:51 ERJA ELO

Ympäristö 09.03.2016 10:51 ERJA ELO


Millainen on apteekin rooli tulevaisuudessa? Asiaa pohtivat Blogivieraat
09.03.2016 10:12 INKERI HALONEN

Uudistuva terveydenhuolto 09.03.2016 10:12 INKERI HALONEN


Lääkekorvaukset kasvoivat
08.03.2016 11:59 INKERI HALONEN

Lääkekorvaukset 08.03.2016 11:59 INKERI HALONEN


Apteekki auttaa pienentämän jätevuorta
08.03.2016 11:09 ERJA ELO

Ympäristö 08.03.2016 11:09 ERJA ELO


Lääkejätettä syntyy jopa 100 miljoonan euron arvosta vuodessa
08.03.2016 11:00 ERJA ELO

Ympäristö 08.03.2016 11:00 ERJA ELO


Etälääkärin vastaanottopalvelu käynnistyy Vähässäkyrössä
07.03.2016 14:29 INKERI HALONEN

Uudistuva terveydenhuolto 07.03.2016 14:29 INKERI HALONEN


Joka toinen käyttää inhalaatiolääkkeitään väärin Norjassa
07.03.2016 09:52 ERJA ELO

astma 07.03.2016 09:52 ERJA ELO


Liikunta ikää parempi sydänriskin ennustaja
07.03.2016 09:08 UUTISPALVELU DUODECIM

sydän 07.03.2016 09:08 UUTISPALVELU DUODECIM


Hemofilia luo tiiviin suhteen apteekkiin
03.03.2016 14:51 INKERI HALONEN

Apteekki palvelee 03.03.2016 14:51 INKERI HALONEN


Suomalaistutkimus pika-analyysimenetelmistä palkittiin
02.03.2016 14:13 INKERI HALONEN

Tutkimus 02.03.2016 14:13 INKERI HALONEN