Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Pekka Puska THL:n pääjohtajaksi ja Jukka Männistö Valviran ylijohtajaksi

27.11.2008 22:21

Valtioneuvosto on nimittänyt LKT, pääjohtaja Pekka Puskan ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajaksi vuosiksi 2009-2013.

Vuonna 1977 Kansanterveyslaitoksen (KTL) palvelukseen tullut Pekka Puska on toiminut laitoksen pääjohtajana vuodesta 2003 lukien. Maailman terveysjärjestön kroonisten tautien ehkäisyn ja terveyden edistämisen johtajana hän toimi vuosina 2001-2003 ja kansanedustajana vuosina 1987-1991.

Valtioneuvosto nimitti tänään myös varatuomari, ylijohtaja Jukka Männistön ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ylijohtajaksi vuosiksi 2009-2015. Männistö on johtanut Terveydenhuollon oikeusturvakeskusta (Teo) vuodesta 2005 lukien.

THL syntyy KTL:n ja Stakesin yhdistyessä ja Valvira Teo:n ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen yhdistyessä. Uudet virastot ovat sosiaali- ja terveysministeriön alaisia.

THL edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä, ehkäisee sairauksia ja sosiaalisia ongelmia sekä kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

Valvira puolestaan edistää ohjauksen ja valvonnan keinoin oikeusturvan toteutumista ja palvelujen laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä elinympäristön ja väestön terveysriskien hallintaa. (EK)

Arkisto


Liikunta ehkäisee ainakin kolmeatoista syöpää
24.05.2016 08:55 UUTISPALVELU DUODECIM

Elämäntavat 24.05.2016 08:55 UUTISPALVELU DUODECIM


Aspiriini voi ehkäistä pahempia infarkteja
23.05.2016 08:25 UUTISPALVELU DUODECIM

Lääkehoito 23.05.2016 08:25 UUTISPALVELU DUODECIM


Apteekkariliitto sai Hyvä henki -palkinnon
20.05.2016 14:09 ERJA ELO

Apteekkariliitto 20.05.2016 14:09 ERJA ELO


Mistä lääkkeiden saatavuusongelmat Norjassa johtuvat?
20.05.2016 11:25 INKERI HALONEN

Saatavuusongelmat 20.05.2016 11:25 INKERI HALONEN


Uusi farmasian erikoistumiskoulutus käynnistyy
19.05.2016 08:30 INKERI HALONEN

Koulutus 19.05.2016 08:30 INKERI HALONEN


Lääkityksen arviointi tuli liian myöhään
18.05.2016 10:00 PAULA TIMONEN

Lääkitys kuntoon 18.05.2016 10:00 PAULA TIMONEN


Apteekkariliitto ja Fimea vastaavat THL:n tutkijoille – näistä syistä lääkemenot kasvavat
17.05.2016 12:31 INKERI HALONEN

Apteekkijärjestelmä 17.05.2016 12:31 INKERI HALONEN


Nikotiinilaastarin ja varenikliinin tehossa ei todettu eroja
17.05.2016 09:30 VIRPI EKHOLM

Tupakoinnin lopetus 17.05.2016 09:30 VIRPI EKHOLM


Pharmadata vahvistaa asemiaan
16.05.2016 09:30 ERJA ELO

16.05.2016 09:30 ERJA ELO


Selvitysmiehen ehdotukset lääkesäästöistä valmistuivat
13.05.2016 10:40 INKERI HALONEN

Lääkekorvaukset 13.05.2016 10:40 INKERI HALONEN