Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Kysely: Suurin osa suomalaisista ottaisi koronarokotteen

Koronavirus  Rokotteet   09.12.2020 11:05  ERJA ELO ISTOCKPHOTO

,

Rokote on THL:n mukaan erittäin tärkeä osa koronavirusepidemian selättämisessä, ja se osaltaan mahdollistaa paluun normaaliin.

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi muita.

THL:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 64 prosenttia suomalaisista sanoo ottavansa koronarokotteen, jos se tulee saataville ja sitä suositellaan. Vastaajista 16 prosenttia ei ollut rokotteen ottamisesta samaa eikä eri mieltä. Noin 20 prosenttia ei ottaisi rokotetta. Jyrkimmin kieltäytyviä oli 10 prosenttia vastaajista.

Vastaava kysely tehtiin myös keväällä, ja silloin noin 70 prosenttia sanoi ottavansa koronarokotteen. THL selittää rokotushalukkuuden laskua sillä, että keväällä ihmiset kokivat todennäköisyyden sairastua koronavirustautiin korkeampana kuin nyt syksyllä.

– Mitä korkeammaksi riski sairastua johonkin tautiin koetaan, sitä myönteisemmin suhtaudutaan taudilta suojaavaan rokotteeseen, sanoo THL:n erikoistutkija Jonas Sivelä.

Muiden suojaaminen koetaan tärkeäksi

Eniten halukkuuteen ottaa koronarokote vaikuttaa se, miten rokote suojaa itseä ja muita koronavirustautia vastaan.

– Se, että muiden suojaamista pidettiin lähes yhtä tärkeänä syynä ottaa koronarokote kuin itsensä suojaamista, on selkeä osoitus siitä, miten solidaarisesti ihmiset ajattelevat. Tämä on hienoa ja edistää yhteisiä ponnistuksia päästä epidemiatilanteesta, Sivelä sanoo.

Halukkuuteen ottaa koronarokote vaikuttavat suojatehon lisäksi muutkin seikat, kuten rokotteen mahdolliset haittavaikutukset, tartuntatilanne Suomessa sekä terveydenhuollon ammattilaisten ja terveysviranomaisten antamat suositukset. 

Rokote kiinnostaa riskiryhmäläisiä

Sekä kevään että syksyn tutkimuksen mukaan vanhemmat ihmiset suhtautuvat nuoria myönteisemmin koronarokotteen ottamiseen.

Tuoreimman kyselyn mukaan vanhimmasta ikäluokasta, yli 64-vuotiaista, jopa 82 prosenttia sanoo ottavansa rokotteen. Nuorimmassa ikäluokassa eli 18–29-vuotiaissa jäätiin 48 prosenttiin.

– On erinomaista, että taudin kannalta suurimmassa vaarassa olevat ihmiset suhtautuvat erittäin myönteisesti rokotteeseen, toteaa THL:n johtaja Mika Salminen.

Rokote on Salmisen mukaan erittäin tärkeä osa koronavirusepidemian selättämisessä, ja se osaltaan mahdollistaa paluun normaaliin.

– Otan itse rokotteen heti, kun sitä minulle tarjotaan, hän sanoo.

Kyselyn tuorein tutkimusaineisto on kerätty Taloustutkimuksen verkkopaneelikyselyssä 7.11–1.12. Tutkimukseen on vastannut jokaisella kyselykierroksella noin 1 000 ihmistä, jotka edustavat väestöä kattavasti.

Arkisto


Ravintovalmiste voi hidastaa Alzheimeria – jos potilaalla on siihen varaa
23.02.2018 08:50 VIRPI EKHOLM

Ravitsemus 23.02.2018 08:50 VIRPI EKHOLM


Apteekkarit: Apiksabaani ja rivaroksabaani ovat jatkossa rajoitetusti erityiskorvattavia (65 %) potilailla, joilla on ei-läppäperäinen eteisvärinä ja vähintään keskisuuri tukosriski.
22.02.2018 11:21

22.02.2018 11:21


Ensimmäiset suorat antikoagulantit rajoitetusti erityiskorvattaviksi
22.02.2018 10:56 VIRPI EKHOLM

Lääkekorvaukset 22.02.2018 10:56 VIRPI EKHOLM


Apteekkarit: Farmasian ammattilaiset rokottavat apteekeissa nykyisin jo 21 maassa, ja määrä kasvaa koko ajan. Suomessa hallitukselle viime syksynä tehdyt kaksi kirjallista kysymystä henkivät siitä, että kansainvälinen trendi on ehkä vihdoinkin rantautumassa meillekin, iloitsee Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori Annika Koivisto.
21.02.2018 12:11

21.02.2018 12:11


Apteekkarit: Ideaalitilanteessa lääkäri on kirjoittanut antibioottikuurin pituuden tarkasti reseptiin, mutta aina näin ei ole. Apteekkeja kehotetaan silloin kysymään, mitä lääkärin kanssa on sovittu kuurin kestosta.
19.02.2018 13:15

19.02.2018 13:15


Apteekkarit: Kansa laisia tu lee oh jata hakeu tumaan viipy mättä lää käriin, jos heil lä on seu raavia oi reita: kor kea kuu me, voi makas kurkku kipu, henge nah distus, ihoalueen tai raa jan no peasti laaje nevaa pu noitus, ko vaa ki pua il man edel tävää vam maa tai heik ko yleis vointi, Lääkärilehti muistuttaa.
19.02.2018 12:32

19.02.2018 12:32


Asiantuntijat: Antibioottien määräämistä aletaan seurata jossain vaiheessa Suomessakin
19.02.2018 10:40 ERJA ELO

antibioottiresistenssi 19.02.2018 10:40 ERJA ELO


Ylilääkäri: Kuuri loppuun -kehotuksesta tulee luopua
19.02.2018 09:49 ERJA ELO

antibioottiresistenssi 19.02.2018 09:49 ERJA ELO


Orion lisää tuotteitaan Medifonin ja Magnum Medicalin jakeluun
16.02.2018 14:35 INKERI HALONEN

Lääketukut 16.02.2018 14:35 INKERI HALONEN