Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Koronapandemia vähentää myös apteekkien myyntiä

apteekkitalous  Koronavirus   10.12.2020 08:00  ERKKI KOSTIAINEN Emilia Anundi

,

Pandemia on hiljentänyt ja muuttanut asiakasvirtoja. Etenkin kauppa- ja liikekeskukset ovat alkaneet taas hiljentyä epidemian pahetessa.

Apteekkariliiton arvion mukaan apteekkien lääkemyynti kasvaa tänä vuonna noin kaksi prosenttia edellisvuodesta, mikä on alle pitkän aikavälin keskiarvon. Apteekkikohtaiset erot ovat suuria.

Etenkin kipu- ja kuumelääkkeiden myynti apteekeista lisääntyi merkittävästi viime maaliskuussa. Sen jälkeen lääkkeiden myynti on tasaantunut. Apteekkariliiton arvion mukaan lääkemyynti kasvaa tänä vuonna noin kaksi prosenttia edellisvuodesta, mikä on alle pitkän aikavälin keskiarvon.

– Koko toimialaa kuvaavat tunnusluvut ovat suunnilleen normaalitasolla, mutta apteekkikohtaiset erot ovat suuria johtuen asiakasvirtojen ja asiointitottumusten muutoksista liikkumisrajoitusten ja etätyön takia, kertoo Apteekkariliiton talous- ja hallintojohtaja Ilkka Harjula.

Harjulan mukaan kesällä asiakasvirrat osittain normalisoituivat koronatilanteen ollessa parempi, mutta syksyllä koronatilanteen pahennuttua kauppa- ja liikekeskukset ovat alkaneet taas hiljentyä. Niiden supistuneet aukioloajat ovat vähentäneet asiakasmääriä etenkin sellaisissa apteekeissa, joissa ei ole omaa, erillistä sisäänkäyntiä.

Myös yksityisten lääkäriasemien läheisyydessä sijaitsevien apteekkien asiakasmäärät ovat vähentyneet tuntuvasti etenkin, jos ne ovat syrjässä ihmisten uusilta kulkureiteiltä.

Liikevaihto pudonnut jopa alle puoleen

Apteekkariliiton loka-marraskuun vaihteessa apteekkareille tekemän kyselyn mukaan liikevaihto on laskenut tammi-syyskuussa noin joka kolmannessa apteekissa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Enimmillään liikevaihto on pudonnut alle puoleen.

– Käyttökate on jäämässä viime vuotta pienemmäksi lähes joka toisessa apteekissa. Enimmillään pudotusta on yli 60 prosenttia viime vuodesta. Noin viidellä prosentilla apteekeista tilikauden voitto on jäämässä tänä vuonna miinusmerkkiseksi, Harjula arvioi ja huomauttaa, että tällaisissa apteekeissa apteekkarille ei jää käteen mitään, sillä yritysmuodosta johtuen apteekkarin palkka on osa liikevoittoa.

Joka viides kyselyyn vastannut apteekkari arvioi, että taloudellisia ongelmia on odotettavissa, jos tilanne jatkuu tällaisena. Vajaat kolme prosenttia arveli, että edessä voi olla jopa konkurssi.

– Näissä apteekeissa asiointi on vähentynyt pandemian rajoittamistoimenpiteiden vuoksi rajusti. Sopeuttamistoimenpiteet tilanteen korjaamisesti ovat välttämättömiä, mutta nekään eivät välttämättä pelasta kaikkia, Harjula arvioi.

Harjulan mukaan myös apteekkien ei-lääkkeellinen myynti on jäämässä viime vuotta pienemmäksi. Tämä tuo lisähaasteen kaikille apteekeille, mutta etenkin keskimääräistä suuremmille, joissa pääosa tuloksesta muodostuu muusta kuin lääkemyynnistä.

Apteekkariliiton kyselyyn loka-marraskuun vaihteessa vastasi 423 apteekkaria eli noin 70 prosenttia apteekkareista.

Arkisto


Ravintovalmiste voi hidastaa Alzheimeria – jos potilaalla on siihen varaa
23.02.2018 08:50 VIRPI EKHOLM

Ravitsemus 23.02.2018 08:50 VIRPI EKHOLM


Apteekkarit: Apiksabaani ja rivaroksabaani ovat jatkossa rajoitetusti erityiskorvattavia (65 %) potilailla, joilla on ei-läppäperäinen eteisvärinä ja vähintään keskisuuri tukosriski.
22.02.2018 11:21

22.02.2018 11:21


Ensimmäiset suorat antikoagulantit rajoitetusti erityiskorvattaviksi
22.02.2018 10:56 VIRPI EKHOLM

Lääkekorvaukset 22.02.2018 10:56 VIRPI EKHOLM


Apteekkarit: Farmasian ammattilaiset rokottavat apteekeissa nykyisin jo 21 maassa, ja määrä kasvaa koko ajan. Suomessa hallitukselle viime syksynä tehdyt kaksi kirjallista kysymystä henkivät siitä, että kansainvälinen trendi on ehkä vihdoinkin rantautumassa meillekin, iloitsee Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori Annika Koivisto.
21.02.2018 12:11

21.02.2018 12:11


Apteekkarit: Ideaalitilanteessa lääkäri on kirjoittanut antibioottikuurin pituuden tarkasti reseptiin, mutta aina näin ei ole. Apteekkeja kehotetaan silloin kysymään, mitä lääkärin kanssa on sovittu kuurin kestosta.
19.02.2018 13:15

19.02.2018 13:15


Apteekkarit: Kansa laisia tu lee oh jata hakeu tumaan viipy mättä lää käriin, jos heil lä on seu raavia oi reita: kor kea kuu me, voi makas kurkku kipu, henge nah distus, ihoalueen tai raa jan no peasti laaje nevaa pu noitus, ko vaa ki pua il man edel tävää vam maa tai heik ko yleis vointi, Lääkärilehti muistuttaa.
19.02.2018 12:32

19.02.2018 12:32


Asiantuntijat: Antibioottien määräämistä aletaan seurata jossain vaiheessa Suomessakin
19.02.2018 10:40 ERJA ELO

antibioottiresistenssi 19.02.2018 10:40 ERJA ELO


Ylilääkäri: Kuuri loppuun -kehotuksesta tulee luopua
19.02.2018 09:49 ERJA ELO

antibioottiresistenssi 19.02.2018 09:49 ERJA ELO


Orion lisää tuotteitaan Medifonin ja Magnum Medicalin jakeluun
16.02.2018 14:35 INKERI HALONEN

Lääketukut 16.02.2018 14:35 INKERI HALONEN