Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Verkossa asiointivara parempi

05.06.2014 10:15



KIINNOSTAVIMPIA EUROOPPALAISIA kaupunkeja on vireän kansalaiskulttuurinsa ansiosta Berliini, jossa vierailin jokin aika sitten. Kaupungissa riittää hyviä ravintoloita, vaikuttavia monumentteja ja museoita, mutta minulle merkityksellisimpiä olivat kaupungin vinyylilevyliikkeet.

Kiertelin Berliinin karttaan merkitsemissäni levyputiikeissa ja ostin kaupungista lähes toistakymmentä käytettyä äänitettä.

Ostohetkellä mietin, olisiko samojen levyjen hankkiminen verkosta ollut mahdollista. Aivan varmasti kyllä, mutta toisaalta taas ei. Levyn ostoon perinteisestä levyliikkeestä liittyy vahva yhteisöllinen merkitys. Voin esimerkiksi keskustella levyn historiasta ja ominaisuuksista myyjän kanssa ja ostamani äänite on heti arvioitavissa. Fyysisenä tuotteena se on konkreettinen – tuntuu, tuoksuu ja rapisee.

Kiinnostava kysymys onkin, mitä fyysisen asioinnin etuja voitaisiin tuoda verkkoasiointiin. Netissä tapahtuva asiointi etenee usein vaihe kerrallaan ja päättyy tuotteen maksuun: ”Haluatko vahvistaa ostoksesi?”, järjestelmä tiedustelee usein kylmästi. Voisiko tällainen tapahtuma sisältää yllättäviä tai inhimillisiä piirteitä? Esimerkiksi keskustelumahdollisuuden myyjän kanssa tai sosiaalisen median tarjoaman vertaisarvioinnin tuotteen ominaisuuksista? Ylipäätään laajempi kysymys on, mitä lopulta haluamme verkkoasioinnilta.

Itse haluan verkkoasioinnilta nopeutta, varmuutta ja luotettavuutta. Hyväkin verkkomyymälä muuttuu mielessäni kehnoksi, jos tuotteen maksu- tai toimitusprosessi on hidas ja monimutkainen.

Jos levyjen hankinnan taustalla vaikuttavat henkilökohtaiset mieltymykset, lääkeneuvonnassa kannattaa kääntyä aina asiantuntijoiden puoleen – niin verkossa kuin fyysisessäkin ympäristössä.

Ilkka Salmela

Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja.


Rivi poikineen
01.07.2010 07:05

01.07.2010 07:05


Toimitusjohtajasta apteekkariksi
01.07.2010 06:13

01.07.2010 06:13


Ravintolisissä jälleen lääkeaineita
29.06.2010 14:38

29.06.2010 14:38


Lääkkeiden arvonlisävero nousee
29.06.2010 08:11

29.06.2010 08:11


Rinnakkaislääkkeille oma sivusto
28.06.2010 09:42

28.06.2010 09:42


Kokonaislääkityksen arvioinnissa puutteita
24.06.2010 09:11

24.06.2010 09:11


Ei käy kateeksi
24.06.2010 08:36

24.06.2010 08:36


Turusta virtuaalista apteekkipalvelua
24.06.2010 08:30

24.06.2010 08:30


Aldara-valmiste menetti korvattavuuden
23.06.2010 13:27

23.06.2010 13:27


Hälsokoll-palvelu hyvin markkinoille
23.06.2010 09:02

23.06.2010 09:02


Suvi-Anne Siimes EFPIA:n komiteaan
22.06.2010 16:08

22.06.2010 16:08


Viisi uutta erityiskorvattavaa
18.06.2010 13:24

18.06.2010 13:24


Salkku aukesi myös Apteekkiverkottomille
18.06.2010 13:15

18.06.2010 13:15


Punkkirokote tarpeen Baltiassa
18.06.2010 09:03

18.06.2010 09:03


Toimiva terveyskeskus
17.06.2010 22:50

17.06.2010 22:50


Apteekkien tietosuojat syynissä
17.06.2010 15:06

17.06.2010 15:06


EMA: Rotavirusrokotteiden käyttörajoitukset tarpeettomia
16.06.2010 09:16

16.06.2010 09:16


Markku Knuutilasta apteekkineuvos
14.06.2010 12:57

Arvonimet 14.06.2010 12:57


Siirtoapteekkien historia ainutlaatuisena kirjana
11.06.2010 12:35

11.06.2010 12:35


Lääkelain muutokset etenivät eduskuntaan
11.06.2010 12:30

11.06.2010 12:30


Avoin Kela
11.06.2010 10:09

11.06.2010 10:09


Työ torppaa futisfaniutta
11.06.2010 07:17

11.06.2010 07:17


Sydäntauti- ja diabetesriski selviävät entistä paremmin
09.06.2010 10:23

09.06.2010 10:23


”Työpaikan tuki oli tärkeää”
08.06.2010 12:05

08.06.2010 12:05


D-vitamiini unohtuu pienokaisilta
07.06.2010 08:20

07.06.2010 08:20


Apoteksamariten vastaa ketjujen haasteeseen
04.06.2010 10:24

04.06.2010 10:24


Kiitoksen paikka
04.06.2010 10:15

04.06.2010 10:15


Verkostosta voimaa
04.06.2010 10:03

04.06.2010 10:03


Murahduksia Otso apteekista
04.06.2010 08:06

04.06.2010 08:06


Pyöreitä vuosia
04.06.2010 08:04

04.06.2010 08:04