Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Verkossa asiointivara parempi

05.06.2014 10:15



KIINNOSTAVIMPIA EUROOPPALAISIA kaupunkeja on vireän kansalaiskulttuurinsa ansiosta Berliini, jossa vierailin jokin aika sitten. Kaupungissa riittää hyviä ravintoloita, vaikuttavia monumentteja ja museoita, mutta minulle merkityksellisimpiä olivat kaupungin vinyylilevyliikkeet.

Kiertelin Berliinin karttaan merkitsemissäni levyputiikeissa ja ostin kaupungista lähes toistakymmentä käytettyä äänitettä.

Ostohetkellä mietin, olisiko samojen levyjen hankkiminen verkosta ollut mahdollista. Aivan varmasti kyllä, mutta toisaalta taas ei. Levyn ostoon perinteisestä levyliikkeestä liittyy vahva yhteisöllinen merkitys. Voin esimerkiksi keskustella levyn historiasta ja ominaisuuksista myyjän kanssa ja ostamani äänite on heti arvioitavissa. Fyysisenä tuotteena se on konkreettinen – tuntuu, tuoksuu ja rapisee.

Kiinnostava kysymys onkin, mitä fyysisen asioinnin etuja voitaisiin tuoda verkkoasiointiin. Netissä tapahtuva asiointi etenee usein vaihe kerrallaan ja päättyy tuotteen maksuun: ”Haluatko vahvistaa ostoksesi?”, järjestelmä tiedustelee usein kylmästi. Voisiko tällainen tapahtuma sisältää yllättäviä tai inhimillisiä piirteitä? Esimerkiksi keskustelumahdollisuuden myyjän kanssa tai sosiaalisen median tarjoaman vertaisarvioinnin tuotteen ominaisuuksista? Ylipäätään laajempi kysymys on, mitä lopulta haluamme verkkoasioinnilta.

Itse haluan verkkoasioinnilta nopeutta, varmuutta ja luotettavuutta. Hyväkin verkkomyymälä muuttuu mielessäni kehnoksi, jos tuotteen maksu- tai toimitusprosessi on hidas ja monimutkainen.

Jos levyjen hankinnan taustalla vaikuttavat henkilökohtaiset mieltymykset, lääkeneuvonnassa kannattaa kääntyä aina asiantuntijoiden puoleen – niin verkossa kuin fyysisessäkin ympäristössä.

Ilkka Salmela

Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja.


KHO hakee EU:lta apua Tammiston sivuapteekkikiistaan
21.02.2011 11:18

21.02.2011 11:18


EMA jatkaa Pandemrix-epäilyjen selvittämistä
18.02.2011 16:05

18.02.2011 16:05


Mukavuusalue venytyksessä
18.02.2011 08:00

18.02.2011 08:00


Kotihoidon asiakkaat syövät liian vähän
17.02.2011 16:32

17.02.2011 16:32


Lääkkeisiin turvamerkintä
17.02.2011 10:03

17.02.2011 10:03


Astman ja diabeteksen Kela-kuntoutus laskussa
16.02.2011 12:08

16.02.2011 12:08


Sinkkiä flunssan hoitoon
16.02.2011 09:56

16.02.2011 09:56


Tikagrelori vaihtokelpoisten listaan
16.02.2011 08:38

16.02.2011 08:38


Kuuden lääkevalmisteen korvattavuus jatkuu
15.02.2011 11:09

15.02.2011 11:09


Fimea huolissaan apteekkikaupoista
14.02.2011 13:24

14.02.2011 13:24


Thyroxin korvattavaksi maaliskuun alusta
14.02.2011 12:41

14.02.2011 12:41


Iressa-, Tyverb- ja Volibris erityiskorvattaviksi
11.02.2011 11:56

11.02.2011 11:56


Pfizer ostaa osan Ferrosanista
11.02.2011 10:44

11.02.2011 10:44


Yhteistyöhön terveyskioskin kanssa?
11.02.2011 07:00

11.02.2011 07:00


Haussa helposti avattava lääkepakkaus
09.02.2011 10:48

09.02.2011 10:48


STM: VTV liioittelee kustannuksia
08.02.2011 13:08

08.02.2011 13:08


Murtomies riehui yöllä Niiralan apteekissa
07.02.2011 12:21

07.02.2011 12:21


Lääkepolitiikkaa toteuttamaan
07.02.2011 11:24

07.02.2011 11:24


VTV: Tietojärjestelmähankkeisiin saatava ryhtiä
07.02.2011 08:41

07.02.2011 08:41


Huonoin mahdollinen ajoitus
04.02.2011 09:13

04.02.2011 09:13


Kausi-influenssarokote on yhä turvallinen
04.02.2011 08:37

04.02.2011 08:37


Terveysportin perustajille mittava tunnustus
03.02.2011 10:03

03.02.2011 10:03


STM haluaa varmistaa narkolepsialasten hoidon
02.02.2011 10:36

02.02.2011 10:36


Risikko kannattaa lääkehoidon kokonaisarviointia
01.02.2011 13:10

01.02.2011 13:10


Lääkepolitiikka 2020 painottaa lääkehuollon vaikuttavuutta
01.02.2011 12:57

01.02.2011 12:57


THL: Pandemrix-rokote lisäsi riskiä narkolepsiaan
01.02.2011 11:08

01.02.2011 11:08


Elämäntaparemontti ensisijainen diabeteksen ehkäisyssä
01.02.2011 10:02

01.02.2011 10:02


Dehko paransi vointia
31.01.2011 14:32

31.01.2011 14:32


Lääkepolitiikka 2020 julkistetaan tiistaina
31.01.2011 06:58

31.01.2011 06:58


Kelan lääkemenot kevenivät miljoonilla
28.01.2011 17:32

28.01.2011 17:32