Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Verkossa asiointivara parempi

05.06.2014 10:15



KIINNOSTAVIMPIA EUROOPPALAISIA kaupunkeja on vireän kansalaiskulttuurinsa ansiosta Berliini, jossa vierailin jokin aika sitten. Kaupungissa riittää hyviä ravintoloita, vaikuttavia monumentteja ja museoita, mutta minulle merkityksellisimpiä olivat kaupungin vinyylilevyliikkeet.

Kiertelin Berliinin karttaan merkitsemissäni levyputiikeissa ja ostin kaupungista lähes toistakymmentä käytettyä äänitettä.

Ostohetkellä mietin, olisiko samojen levyjen hankkiminen verkosta ollut mahdollista. Aivan varmasti kyllä, mutta toisaalta taas ei. Levyn ostoon perinteisestä levyliikkeestä liittyy vahva yhteisöllinen merkitys. Voin esimerkiksi keskustella levyn historiasta ja ominaisuuksista myyjän kanssa ja ostamani äänite on heti arvioitavissa. Fyysisenä tuotteena se on konkreettinen – tuntuu, tuoksuu ja rapisee.

Kiinnostava kysymys onkin, mitä fyysisen asioinnin etuja voitaisiin tuoda verkkoasiointiin. Netissä tapahtuva asiointi etenee usein vaihe kerrallaan ja päättyy tuotteen maksuun: ”Haluatko vahvistaa ostoksesi?”, järjestelmä tiedustelee usein kylmästi. Voisiko tällainen tapahtuma sisältää yllättäviä tai inhimillisiä piirteitä? Esimerkiksi keskustelumahdollisuuden myyjän kanssa tai sosiaalisen median tarjoaman vertaisarvioinnin tuotteen ominaisuuksista? Ylipäätään laajempi kysymys on, mitä lopulta haluamme verkkoasioinnilta.

Itse haluan verkkoasioinnilta nopeutta, varmuutta ja luotettavuutta. Hyväkin verkkomyymälä muuttuu mielessäni kehnoksi, jos tuotteen maksu- tai toimitusprosessi on hidas ja monimutkainen.

Jos levyjen hankinnan taustalla vaikuttavat henkilökohtaiset mieltymykset, lääkeneuvonnassa kannattaa kääntyä aina asiantuntijoiden puoleen – niin verkossa kuin fyysisessäkin ympäristössä.

Ilkka Salmela

Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja.


Itsemurhat parasetamolilla nousussa
22.03.2011 13:26

22.03.2011 13:26


PharmaServicelle omat kotisivut
21.03.2011 16:22

21.03.2011 16:22


Varmennekortteja jaetaan Apteekkaripäivillä
18.03.2011 12:16

18.03.2011 12:16


Apteekkariliitto uudisti verkkosivunsa
18.03.2011 09:59

18.03.2011 09:59


Apteekeissa kova kysyntä joditableteista
18.03.2011 09:57

18.03.2011 09:57


Jodia lääkekaappiin
18.03.2011 09:55

18.03.2011 09:55


eResepti tulee
16.03.2011 10:05

16.03.2011 10:05


Kuuranne WAADS:n johtoryhmään
15.03.2011 08:53

15.03.2011 08:53


Siitepölyä jo ilmassa
14.03.2011 12:51

14.03.2011 12:51


STUK: Suomessa ei tarvetta syödä joditabletteja
12.03.2011 18:06

12.03.2011 18:06


eResepti arkipäiväistyy Turussa
10.03.2011 14:18

10.03.2011 14:18


Apteekkien vaihdevuodet
09.03.2011 16:12

09.03.2011 16:12


Tutkijoiden sidonnaisuudet unohdetaan meta-analyyseissa
09.03.2011 11:01

09.03.2011 11:01


Diabetes lyhentää elämää kuudella vuodella
09.03.2011 08:23

09.03.2011 08:23


Itsehoitolääkkeiden hinnat eivät laskeneet Ruotsissa
08.03.2011 13:42

08.03.2011 13:42


Apteekkien eReseptiaikataulu julkaistiin
03.03.2011 08:39

03.03.2011 08:39


Sairaanhoitajan reseptejä vaikea valvoa
03.03.2011 08:36

03.03.2011 08:36


YA harkitsee vetäytymistä Tammistosta
03.03.2011 08:35

03.03.2011 08:35


Lääketurvallisuuden vartija
03.03.2011 08:32

03.03.2011 08:32


eLehti haastaa paperilehden
03.03.2011 07:42

03.03.2011 07:42


Läski laimentaa lääkkeen
02.03.2011 21:05

02.03.2011 21:05


Terveydeksi!-lehdellä yli 1,2 miljoonaa lukijaa
01.03.2011 10:30

01.03.2011 10:30


Meda nappasi Antulan
28.02.2011 10:15

28.02.2011 10:15


Vaihdevuodet tuntuvat myös suussa
28.02.2011 09:48

28.02.2011 09:48


Apteekkariliitto: Taksan uudistukseen käytettävä viitehintasäästöjä
25.02.2011 08:36

25.02.2011 08:36


Hyvä, paha internet
25.02.2011 08:00

25.02.2011 08:00


Elämäntapamuutos kysyy itseluottamusta
25.02.2011 00:00

25.02.2011 00:00


Joka neljäs statiinilääkitys muutetaan nopeasti
23.02.2011 14:40

23.02.2011 14:40


Lääkekaapit jäävät historiaan
23.02.2011 14:00

Palvelupisteet 23.02.2011 14:00


Lääkehoitojen arviointitiedot yhtenäistetään
23.02.2011 13:51

23.02.2011 13:51