Uusi lääke parantaa eteisvärinäpotilaan ennustetta
13.02.2009 12:08
Dronedarone vähentää eteisvärinäpotilaiden kuolleisuutta ja sairaalahoidon tarvetta, osoittaa New England Journal of Medicine -lehdessä eilen julkaistu laaja tutkimus.
Eteisvärinä on yleisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö. Eteisvärinä yleistyy iän mukana ja yli 65-vuotiaista yksi kymmenestä sairastaa sitä. Noin 70 %:lla eteisvärinäpotilaista on muitakin sydänsairauksia, ja näille potilaille ei ole aiemmin ollut tarjolla täsmähoitoa.
Tuoreessa tutkimuksessa dronedaronea saaneista potilaista joutui sydän- ja verisuoniperäisten syiden vuoksi sairaalahoitoon tai kuoli 31,9 %, kun riski kontrollipotilailla oli 39,4 %. Dronedarone on amiodaronin kaltainen rytmihäiriölääke, mutta sen haittavaikutukset ovat tutkimuksen perusteella lievemmät.
Lääkkeen kehittäjän, Sanofi-Aventiksen mukaan dronedarone on ainoa rytmihäiriöiden hoitoon tarkoitettu lääke, jonka on kliinisissä tutkimuksissa osoitettu merkittävästi vähentävän eteisvärinäpotilaiden kuolleisuutta. Sanofi-Aventis arvioi, että dronedarone saisi myyntiluvan Suomessa kesällä 2009. (CS)
Miksi palvelupisteet eivät yleisty?
|
Rokotusoikeuden laajentaminen apteekkeihin junnaa
|
Vähärasvainen dieetti yhtä huono kuin muutkin
|
Helsingin Joutsen apteekki joutuu lopettamaan
|
Empagliflotsiini suojaa sydäntä – ainakin hieman
|
Nyt mie tulin hakemaan sitä lääkettä!
|
Lääkekorvaussäästöt etenivät eduskuntaan
|
Viro hylkää liberaalit apteekkimarkkinat
|
Onnistunut kriisiviestintä vaatii myös some-osaamista
|
Hoidosta poistettiin 15 lääkettä
|
Uusi lääke sydämen vajaatoimintaan
|
Siun Sote tahtoo paikalliset yritykset mukaan
|
Kuntapäättäjät tyytyväisiä apteekkipalveluihin
|
Tunti lisää liikuntaa talviajan kunniaksi
|
Rauman ylihoitaja: Palvelusetelikäytäntö sopisi hyvin Apteekin Terveyspisteeseen
|
Raskaudenaikainen lihavuus merkki tulevista terveysriskeistä
|
Influenssatartunta altistaa sydänkohtauksille – rokote pienentää riskiä
|
D-vitamiinin vajaus yhteydessä muistin heikkenemiseen
|
Raumalle avataan toinen Apteekin Terveyspiste
|
Uusi spirometriasuositus on ilmestynyt
|
Miljoonat diabeetikot saavat insuliinikynänsä Kontiolahdelta
|
Suomalaisten Alzheimer-potilaiden psykoosilääkitykset huolestuttavat
|
Hyvä palvelu tuo asiakkaan takaisin apteekkiin
|
Apteekkariliitto: Lisäsäästöt tehtävä lääkehoitoja rationalisoimalla
|
Statiinit ja D-vitamiini saattavat vähentää migreeniä
|
Sunnuntaina vietetään Maailman lihavuuspäivää
|
Jarkko Kiuru PharmaServicen toimitusjohtajaksi
|
Yliopiston Apteekki haluaa sivuapteekin Espoon Isoon Omenaan
|
Suomalaistutkija: Moni tarvitsee yhä kalsiumlisää
|
Kalsium ei ehkäise luunmurtumia – ei ruoasta eikä pillereistä saatuna
|
