Työ tekijäänsä opettaa
19.11.2010 09:31
YLIOPISTO TARJOAA työelämässä tarvittavan teoreettisen perusosaamisen, mutta monia asioita ei yksinkertaisesti voi oppia koulunpenkillä.
Yksi niistä on ihmisten kohtaaminen.
Itse olin parikymppisenä maisteriopiskelijana iltapäivälehdessä ja jouduin tekemään haastattelun, joka opetti minulle toimittajan työn varjopuolista lähes yhtä paljon kuin vuodet yliopistossa.
Maanantain aamupalaverissa uutispäällikkö jakoi päivän työtehtäviä. Seuraavan päivän lööppiin kaavailtiin uutista koulukiusatusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka oli hirttäytynyt lähimetsään edellisenä perjantaina.
Juttukeikalle ei todellakaan ollut vapaaehtoisia, mutta jonkun oli mentävä.
En kehdannut kieltäytyä esimiehen pyydettyä, joten lähdin kollegani, ikäiseni opiskelijatytön, kanssa maalaispaikkakunnalle. Koululla oli siniristilippu puolitangossa. Vaivaantuneina kyselimme ”tunnelmia” järkyttyneiltä koulukavereilta ja rehtorilta.
Pahin oli vielä edessä. Meidän oli mentävä kuolleen tytön kotiin. Tytön vanhemmat tarjosivat teetä ja istuimme sohvalle. Olohuoneessa oli hyvin hämärää, verhot olivat kiinni. Tytön isä itki ja minulla oli kuristava pala kurkussa, mutta kyyneleitä pyyhkien juttelimme pitkään jatkuneesta koulukiusaamisesta: nimittelystä, tönimisestä, revityistä vaatteista, saksilla rikkileikatusta koulurepusta, lapsen elämän päättymisestä sekä tuskasta ja syyllisyydestä, jota vanhemmat kokivat, koska eivät olleet osanneet auttaa lastaan.
Aivan kaikki siinä tilanteessa tuntui kertakaikkisen väärältä. Tunsin syvää myötätuntoa sokissa olevaa perhettä kohtaan ja häpesin työtäni. Perheen olisi pitänyt saada surra rauhassa.
Seuraavana aamuna lehden kannessa kaunis, vaalea tyttö hymyili koulukuvassa, kynttilät kummallakin puolellaan. Toivon sydämestäni, että tytön tarinan kertominen auttoi muita koulukiusattuja, kuten hänen vanhempansa olivat halunneet.
Jälkikäteen olen miettinyt, että haastattelukokemus ei ehkä olisi ollut niin traumaattinen, jos olisin voinut keskustella siitä kokeneemman toimittajan tai esimiehen kanssa.
Hyvin järkyttäviin ihmiskohtaloihin törmää välillä apteekissakin.
Kovan kivun ja parantumattomien sairauksien kanssa kamppailevien ihmisten kohtaaminen vaatii kokemusta, jota nuorilla ihmisillä ei ole. Siksi on upeaa, että farmasian alan opiskelijat saavat tutustua käytännön apteekkityöhön opetusapteekeissa, ohjaajan avulla.
Erja Elo
Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimittaja.
Vuoden Opetusapteekki palkitaan tänä iltana Farmasian Päivillä.
Osallistu keskusteluun
Sysmän apteekki juhlii näyttelyllä
|
Takaisin näyttämölle
|
Rakkautta ensi silmäyksellä
|
”Oli kuin Fimea olisi tullut ulos kaapista”
|
Hengityssuojain blokkaa katupölyn
|
Astmayhdyshenkilöt ahkeria kouluttautumaan
|
FIP-abstraktit viimeistään ensi keskiviikkona
|
GMP-puutteet aiheuttivat markkinoiltavetoja
|
Ilmoitus vai lupa?
|
CHMP päivitti klopidogreelin ja PPI:en yhteiskäyttövaroitusta
|
Hoitamaton uniapnea on liikenneriski
|
Lääkelain muutosehdotukset kommentoitavina
|
Koivuallergikoille tulossa vaikeahko siitepölykevät
|
Mirceran korvattavuus laajenee
|
Myyntilupatuotot laskivat roimasti
|
Hyssälä: Kokonaisuus ratkaisee lääkehoidossa
|
Resistentti tuberkuloosi uhkaa
|
Teva ostaa Ratiopharmin
|
Lopeta ja voita
|
Verenpainetauti yleisin erityiskorvattava
|
EU satsaa influenssatutkimukseen
|
Tabu tauolla
|
Beckhamin naapurissa
|
Apoteksgruppen avasi apteekkinsa
|
Särkylääkkeistä ehkä haittaa kuulolle
|
Unelmien työhön
|
eResepti vähentää virheitä
|
Pallo on ilmassa
|
Kelan pääjohtajan haku käynnistyy
|
Fimea kuulee apteekkiluvan hakijoita
|