Influenssa A(H1N1) -rokote koko väestölle
12.05.2009 15:15
Suomi ostaa koko väestölle prepandeemisen influenssa A(H1N1) -rokotteen, jonka valmistus on alkamassa. Rokotteet saadaan Suomeen 4-6 kuukauden kuluttua.
Prepandeemisella rokotteella tarkoitetaan ennen pandemiaa valmistettavaa rokotetta. Se valmistetaan viruksesta, jonka uskotaan joko sellaisenaan tai muuntuneena voivan aiheuttaa pandemian. Pandemiatilanteessa virus voi olla jo muuntunut, mikä saattaa heikentää suojaavaa vaikutusta.
Hankinnan myötä Suomessa pysyvästi asuville henkilöille voidaan tarjota ensimmäinen rokoteannos mahdollisimman varhain, mikäli H1N1-virus aiheuttaisi pandemian. Rokotteita saadaan Suomeen niiden valmistuttua eli noin 4-6 kuukauden kuluttua.
Suomi on jo tehnyt ostovarauksen myös täsmärokotteiden saamiseksi. Täsmärokotetta voidaan valmistaa vasta pandemian käynnistyttyä, kun epidemiaa aiheuttavan viruksen yksityiskohtainen rakenne on tiedossa. Täsmärokote on saatavilla noin puolen vuoden kuluttua pandemian puhkeamisen jälkeen.
Rokotehankinta toteutetaan osana aiemmin tehtyä H5N1-rokotteen eli lintuinfluenssarokotteen sopimusta. Kokonaishinta on 5,2 miljoonaa euroa. Hankinnan jälkeen Suomella on varastossa prepandeemista rokotetta sekä H5N1- että H1N1-pandemian varalle. (EK)
Apteekin puhelinneuvonnan arvoa selvitetään Ruotsissa
|
Suomesta Euroopan digiveturi
|
Generation Green ei selvinnyt finaaliin
|
FIP:ltä apua ja ohjeita pakolaiskriisiin
|
Läpimurto tutkimuksessa: allergiarokote markkinoille 5-10 vuodessa?
|
STM ehdottaa apteekkimaksun korottamista osana lääkesäästöjä
|
FIP käynnistyi Düsseldorfissa
|
Tupakointi mahdollisesti diabeteksen riskitekijä
|
Kananmunat eivät lisää sydänriskejä
|
Viranomaisvalvonta kattaa myös apteekkareiden yhtiöt
|
Kiinnostaako kehitysyhteistyö? Pharmaciens Sans Frontières aloittamassa Suomessa
|
Kirsti Torniaisesta Vuoden Proviisori 2015
|
Farmasian ammattilaisten omaa juhlapäivää vietetään tänään
|
Kuluttajaliitto ja Apteekkariliitto varoittavat valeapteekeista
|
Kanervasta Aptan uusi puheenjohtaja
|
Tuore väitös: Lääkkeitä säilytetään kotona huolettomasti
|
Tupakointi kiihdyttää MS-taudin etenemistä
|
D-vitamiinin tarve jakaa asiantuntijat
|
Kielimuuri hidastaa asiakaspalvelua
|
Pakolaiskriisi haastaa kuva- ja elekielen käyttöön apteekeissa
|
Ympyrätalon apteekkiin Apteekin Terveyspiste
|
Hainrustotuotteita apteekeissa vain vähän – moni valmis poistamaan kokonaan
|
STM: Lääkesäästöjen budjettilait valmistunevat lokakuussa
|
Lääkekuljetukset turvassa perjantain mielenilmaukselta
|
Reseptikeskuksen häiriöt uhkasivat pahasti annosjakelua
|
Ummetus voi edeltää Parkinsonin tautia
|
Sähköisiä reseptejä nyt myös henkilötunnuksettomille
|
Apteekit palvelevat myös ensi perjantaina
|
”Ilman lääkkeitäkö heidät pitäisi jättää?”
|
Digoksiini on turvallista – riskit näkyvät vain heikoissa tutkimuksissa
|
