D-vitamiini ei vähennä vanhusten kaatumisia
D-vitamiini 19.05.2014 11:15 ISTOCKPHOTO
Tutkijat uskovat, että D-vitamiinilisistä saattaa olla apua vain sen puutoksesta kärsiville.
D-vitamiinilisiä syövät vanhukset eivät välty kaatumisilta yhtään todennäköisemmin kuin muutkaan, vaikka D-vitamiinia on suositeltu kaatuilun ehkäisyyn jo pitkään. Tutkijat uskovat, että D-vitamiinilisistä saattaa olla apua vain sen puutoksesta kärsiville.
Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat kahdenkymmenen satunnaistetun tutkimuksen ja lähes 30 000 potilaan aineistoihin. Kun aineistot analysoitiin yhdessä uudestaan, D-vitamiinilisät eivät pienentäneet kaatumisriskiä riippumatta siitä saiko potilas pelkkää D-vitamiinia vai lisäksi myös kalsiumia.
D-vitamiinilisistä on toivottu apua kaatumisten lisäksi myös luunmurtumien ehkäisyyn ja sydänsairauksien ja syöpäriskin pienentämiseen, mutta nykytiedon valossa vaikutus on korkeintaan vaatimaton ja todennäköisesti rajoittuu yksilöihin, joiden D-vitamiinitasot ovat epäterveellisen alhaiset.
UUTISPALVELU DUODECIM
Nepaliin apua myös Rajamäen apteekista
|
SSRI-lääkkeet alkuraskaudessa eivät lisää epämuodostumia
|
120-vuotias Tamro etsii uusia väyliä
|
Asiakas voi uudistaa reseptinsä kohta Omakannan kautta
|
Stumppaus kannattaa vielä eläkkeelläkin
|
Midatsolaami vaihtokelpoisten listalle
|
Mika Vidgrénistä apteekkineuvos
|
TBE-tartuntoja Suomessa ennätysmäärä
|
EU-tuomioistuin arvioi lääkkeiden sopimusvalmistusta
|
Aluksille lakisääteinen laiva-apteekki
|
Malmin apteekki taas auki
|
Farmaseuttinen yhdistys jakoi apurahoja
|
Ruotsi maksoi kovan hinnan kokeilustaan
|
Nikotiinihoidon teho ei parane puolen vuoden jälkeen
|
Ruotsi vetää osan särkylääkkeistä takaisin apteekkeihin
|
Apteekkaripäivillä ennätysmäärä kävijöitä – katso kuvat
|
Tutkimus: Enemmistö pitäisi itsehoitolääkkeet apteekissa
|
APTEEKKI-brändityön luotsi palkittiin
|
Apteekkaripäivät käynnistyivät
|
Aika uudistua
|
Heikki Pälven pitkät kädet
|
Vesa Kujala Apteekkariliiton farmaseuttiseksi johtajaksi
|
Sisäkatto murtui Malmin apteekissa
|
Apteekkiala ja Lääketeollisuus kannattavat yhteistyön avoimuutta
|
Erikoiskaupan liitto lakkautetaan
|
NSAID-lääkkeet ehkä riski verenpainepotilaille
|
Hitaasti ja tuella irti tupakasta
|
Pelastaako palvelupiste kyläkauppoja kuolemalta?
|
Yksi tarina: Yhä paheneva uniongelma
|
Terveyspiste on terkkarin kumppani
|

