Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Sikainfluenssaepidemia syntymässä

16.10.2009 15:33

,

Kuva: Kuvapörssi

Erityisesti Pohjois-Suomessa on sairastuneita nyt sen verran, että tutkimusprofessori Petri Ruudun mukaan voidaan puhua jo epidemian alkuvaiheesta, Yle uutisoi.

Ylen haastatteleman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Petri Ruudun mukaan Suomessa lähdetään nyt kiihtyvään tautitilanteeseen, vaikka selvää epidemiaa ei vielä olekaan.

Yhtenä influenssakautena ei Ruudun mukaan ole odotettavissa enempää kuin yksi epidemia-aalto. Hän sanoo kuitenkin olevan täysin mahdollista, että nyt alkanutta H1N1-epidemiaa seuraa kausi-influenssa-aalto.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tänään päivitetyn tiedon mukaan Suomessa on nyt varmistettu kaikkiaan 377 influenssa A(H1N1)v- tartuntaa.

Niin sanottua sikainfluenssaa on todettu Pohjois-Suomessa kolmessa varuskunnassa. Muualla Suomessa tapausmäärien nopeaa lisääntymistä tai laajoja yleisötartuntoja ei ole toistaiseksi havaittu. (IK)

Arkisto


Lääkehoidon päivä näkyy apteekeissa
18.03.2014 15:35

18.03.2014 15:35


PRAC: Tsolpideemin käyttöön tarkennuksia
14.03.2014 11:27

14.03.2014 11:27


Allergialääkkeet heti käyttöön
13.03.2014 09:18

13.03.2014 09:18


Suomalaiset tyytyväisiä itsehoitolääkkeiden saatavuuteen ja neuvontaan
11.03.2014 14:13

11.03.2014 14:13


Kassakuiteista imeytyy haitallista BPA-kemikaalia
11.03.2014 08:52

11.03.2014 08:52


Probioottien vaikutuksille vahvistusta
10.03.2014 08:21

10.03.2014 08:21


Miehille ei suositella E-vitamiini- eikä seleenilisiä
07.03.2014 10:08

07.03.2014 10:08


Syöpäkipuun parempaa hoitoa
07.03.2014 10:05

07.03.2014 10:05


Sano se venäjäksi!
04.03.2014 11:19

04.03.2014 11:19


Reseptiväärennökset vähentyneet
28.02.2014 07:48

28.02.2014 07:48