Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Siitepölykausi alkoi varhain

26.02.2015 12:09 ISTOCKPHOTO

Leppä kukkii, ISTOCKPHOTO

Allergisten piinaviikot alkoivat. Lepän siitepölyä on jo saapunut Suomeen kaukolaskeumana Keski-Euroopasta.

Ilmavirtaukset ovat tuoneet Suomeen lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä Keski-Euroopasta. Suomen eteläosissa kukinta alkaa viikon sisään.

Pähkinäpensaan odotetaan aloittavan kukintansa Suomen eteläosissa viikon sisällä. Ennusteet lupailevat keskimääräistä vähemmän koivun siitepölyä.

– Lepän ja pähkinäpensaan siitepölykaudesta odotetaan tavanomaista. Koivu kukki viime vuonna selvästi keskimääräistä runsaammin, joten tänä vuonna kukinta jää heikohkoksi, ennakoi yliopistotutkija Annika Saarto Turun yliopiston aerobiologian yksiköstä.

Tämä on jo toinen peräkkäinen vuosi, kun siitepölykausi alkaa poikkeuksellisen varhain. Viime vuonna säännöllinen siitepölytiedotus aloitettiin 21. helmikuuta.

Turun yliopiston aerobiologian yksikön siitepölytiedotusta voi seurata osoitteessa http://www.siitepoly.fi/. Ennuste päivitetään kaksi kertaa viikossa.

ERJA ELO

Arkisto


Sokerin vähentäminen elintarvikkeissa estäisi diabetesta ja lasten lihomista
02.05.2019 08:57 UUTISPALVELU DUODECIM

diabetes 02.05.2019 08:57 UUTISPALVELU DUODECIM


Apteekkari 2019 -seminaari alkoi
25.04.2019 09:35 ERJA ELO

tapahtumat 25.04.2019 09:35 ERJA ELO


Esperi Care kehittää lääkitysturvallisuutta apteekkien kanssa
25.04.2019 09:01 OLLI-PEKKA TIAINEN

Lääkitysturvallisuus 25.04.2019 09:01 OLLI-PEKKA TIAINEN


Apteekkien toimitusvarmuus ─ Suomi voittaa Ruotsin
25.04.2019 09:00 OLLI-PEKKA TIAINEN

Lääkejakelu 25.04.2019 09:00 OLLI-PEKKA TIAINEN


Apteekkariliitto Nenäpäivän pääyhteistyökumppaniksi
23.04.2019 09:25 KALLE RIIHIVAINIO

Yhteiskuntavastuu 23.04.2019 09:25 KALLE RIIHIVAINIO


Lääkitysremontti kaatui kiireeseen
23.04.2019 08:30 SATU MUHONEN

Lääkitys kuntoon 23.04.2019 08:30 SATU MUHONEN


Valmiina löylyyn – puheenjohtajan sauna lämpiää arkena ja pyhänä
18.04.2019 13:50 OLLI-PEKKA TIAINEN

Apteekkijärjestelmä 18.04.2019 13:50 OLLI-PEKKA TIAINEN


Suomalaiset arvostavat apteekkien lääkevaihtoa
18.04.2019 09:55 ERKKI KOSTIAINEN

Apteekki palvelee 18.04.2019 09:55 ERKKI KOSTIAINEN


Riihimäen Aarre Apteekki sai terveyspisteen
18.04.2019 08:44 ERJA ELO

Apteekin Terveyspiste 18.04.2019 08:44 ERJA ELO


Suihkeella irti masennuksesta
16.04.2019 08:00 VIRPI EKHOLM

Lääkehoito 16.04.2019 08:00 VIRPI EKHOLM