Lääkelaitoksen henkilökunta kirjelmöi nyt Kataiselle
09.01.2009 15:18
Lehtikuva Oy / Valtioneuvoston kanslia
Lääkelaitoksen henkilöstö ei edelleenkään hyväksy Lääkealan keskuksen alueellistamista. Henkilökunta on lähestynyt nyt asiassa valtiovarainministeri Jyrki Kataista (kok.) ja valtiovarainministeriön neuvottelevaa virkamiestä Ilpo Takasta, kertoo Mediuutiset.
Henkilöstön näkemyksen mukaan alueellistamisselvitystä tehtäessä ei ole käytetty valtiovarainministeriön julkaisemaa Alueellistamisen käsikirjaa.
- Jos Lääkealan keskuksen toimintoja koskeva alueellistamisarvio olisi tehty Alueellistamisen käsikirjan edellyttämää arviointikehikkoa käyttäen, sekä Kuopio että Oulu olisivat jääneet miinuspisteille, henkilöstö toteaa Mediuutisten mukaan kirjelmässään.
- Ihmettelemme suuresti, onko todellakin mahdollista, että Suomessa voidaan poliittisilla päätöksillä ja näin kyseenalaisella valmistelulla romuttaa valtionhallintoa. Lääkelaitoksen toimintojen alueellistaminen tulee paitsi kalliiksi veronmaksajille, aiheuttaa se myös ilmeistä vahinkoa lääketurvallisuuden valvonnalle, henkilöstö kirjoittaa. (VE)
Arkisto
Farmasian näköalapaikalla
|
Lääkkeet kuuluvat apteekkiin
|
Luusto-kampanja osoittautui tarpeelliseksi
|
Lisätunti käytettiin liikuntaan
|
Valelääkkeiden kauppa kovassa kasvussa
|
Farmaseuttien ja proviisorien työehdoista sopu
|
Apteekkimaksun muutos etenee
|
Influenssarokotukset vähentävät sydänoireita
|
Lääketaksauudistus varmistui
|
Lihominen pysähtyi ja tupakointi vähenee
|

