Kanta-palvelujen suosio kasvaa voimakkaasti
31.01.2020 09:35 ERJA ELO INGIMAGE
Tietojen sujuva liikkuminen ammattilaisten välillä parantaa potilasturvallisuutta ja hoidon laatua.
Kanta-palvelut ovat vakiinnuttaneet paikkansa kansalaisten ja terveydenhuollon ammattilaisten arjessa. Omakantaan kirjauduttiin viime vuonna yli 20 miljoonaa kertaa.
Yksi Kanta-palvelujen kulmakivistä on Potilastiedon arkisto, jonka avulla potilaiden hoitotiedot tallennetaan kaikkien terveydenhuollon toimijoiden hyödynnettäviksi. Tietojen sujuva liikkuminen ammattilaisten välillä parantaa potilasturvallisuutta ja hoidon laatua.
Viime vuonna reseptin uusimista pyydettiin Omakannan kautta yli 2,7 miljoonaa kertaa, mikä on noin 26 prosenttia kaikista uusimispyynnöistä.
Kanta-palvelut ovat herättäneet laajaa kiinnostusta myös ulkomailla. Viime vuonna ne olivat esillä useissa kansainvälisissä tilaisuuksissa, ja Kanta-työtä esiteltiin monille Suomessa vierailleille delegaatioille.
Kanta-palveluja kehitetään Kelan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön sekä muiden alan toimijoiden yhteistyönä.
Kanta-palvelut vuonna 2019
- 2,3 miljoonaa Omakannan käyttäjää
- 20,9 miljoonaa käyntiä Omakannassa
- 29,3 miljoonaa sähköistä reseptiä
- 2,7 miljoonaan reseptin uusimispyyntöä
- 10 000 Potilastiedon arkistoa käyttävää toimijaa
Arkisto
Bonfemi-ravintolisä vedetään takaisin
|
Nikotiinikorvaustuotteet nuorille tuttuja
|
Oikea D-vitamiiniannos hidastaa vanhenemista
|
Yhteisöpatentti askeleen eteenpäin
|
Lääkkeiden annosjakelu käyttöön Vantaan kotihoidossa
|
Sikainfluenssaepidemia rauhoittumassa
|
Nuorten into terveeseen elämään latistunut
|
Terveydeksi.fi-verkkosivusto avattu
|
KanTa palvelee verkossa
|
Kärkkäinen jättää työn Oksalalle iloisin mielin
|

