Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Eduskunta päätti Lääkealan keskuksen perustamisesta

16.06.2009 13:00

,

Kuva: Eduskunta

Eduskunta hyväksyi tiistaina (16.6.) uuden Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen perustamisen numeroin 125-51. Poissa äänestyksestä oli 23 edustajaa.

Tyytymättömyys alueellistamispäätöstä kohtaan väritti uuden viraston perustamista koskevan lakiesityksen eduskuntakäsittelyä. Ratkaisevassa äänestyksessä kuusi RKP:n kansanedustajaa äänesti lain hylkäämisen puolesta ja joukko muiden hallituspuolueiden edustajia poistui salista. Kokoomuksen edustajista 12 oli poissa äänestyksestä.

Eduskunnan päätösten mukaan nykyiset Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus lakkautetaan ja pääosa niiden tehtävistä annetaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle. Hallitus ei esityksessään ottanut kantaa viraston sijoituspaikkaan. Keskuksen sijoittamisesta Kuopioon päätti sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) jo tammikuussa sijoittamisesta tehdyn alueellistamisselvityksen perusteella.

Täysistunnossa äänestettiin myös kahdesta opposition esittämästä lausumasta, joissa alueellistaminen kyseenalaistettiin. Myös ne kaatuivat selvin numeroin. Uusi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus aloittaa toimintansa Kuopiossa marraskuussa. (EK)

Näin kansanedustajat äänestivät >

Arkisto


Ruusufinneistä puolet perinnöllisiä
10.09.2015 08:35 UUTISPALVELU DUODECIM

10.09.2015 08:35 UUTISPALVELU DUODECIM


Parin minuutin pikatreeni korjaa diabeetikon sydäntä
10.09.2015 08:20 UUTISPALVELU DUODECIM

diabetes 10.09.2015 08:20 UUTISPALVELU DUODECIM


Reseptilääkkeen saa apteekista mukaan lähes aina
09.09.2015 09:13 ERJA ELO

toimitusvarmuus 09.09.2015 09:13 ERJA ELO


Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja: Farmasistit kotisairaanhoidon matkaan
08.09.2015 11:30 VIRPI EKHOLM

Uudistuva terveydenhuolto 08.09.2015 11:30 VIRPI EKHOLM


Uudella menetelmällä vauhtia lääkekehitykseen
08.09.2015 08:23 TIINA KUOSA

Lääkekehitys 08.09.2015 08:23 TIINA KUOSA


Nokian 1. Apteekki juhlii 100-vuotista työtään
07.09.2015 11:01 INKERI HALONEN

Apteekki palvelee 07.09.2015 11:01 INKERI HALONEN


Risikko: Sairaanhoitajien antama palaute vastaa täysin omia kokemuksiani
07.09.2015 10:18 INKERI HALONEN

Uudistuva terveydenhuolto 07.09.2015 10:18 INKERI HALONEN


Espoon kotihoito siirtyy koneelliseen annosjakeluun
04.09.2015 13:49 INKERI HALONEN

Annosjakelu 04.09.2015 13:49 INKERI HALONEN


Sairaanhoitajat: Apteekin vastuu kasvaa, ja hyvä niin
04.09.2015 11:22 VIRPI EKHOLM

Uudistuva terveydenhuolto 04.09.2015 11:22 VIRPI EKHOLM


Terveyspisteiden sairaanhoitajat: Tämän palvelun kysyntä kasvaa
03.09.2015 13:25 INKERI HALONEN

Apteekin lisäpalvelut 03.09.2015 13:25 INKERI HALONEN