Poika tuli kotiin

KOKO maa on sekaisin. Kiekkoleijonat voittivat maailmanmestaruuden ja vielä parhaalla mahdollisella tavalla. Välierissä kaatui ensin Venäjä ja sitten finaalissa Ruotsi.

Katsoin - yhtä lukuunottamatta - kaikki Suomen ottelut. Voitetun finaalin jälkeen muistelin tuntemuksiani vuodelta 1995. Ero oli yllättävän suuri. Tuolloin tunne oli täysin uskomaton.

Ensimmäinen maailmanmestaruus oli valtava asia. Muistan hyvin, kun 1970-luvulla katsoin isäni kanssa Suomen jääkiekko-otteluita. Neuvostoliittoa emme koskaan voittaneet. Ottelut eivät edes olleet tasaisia. Ruotsia ja Tsekkoslovakiaa vastaan Suomi saattoi joinain vuosina johtaa vielä kolmannen erän alussa. Kun ottelu päättyi, oli Suomi lähes aina kuitenkin taipunut.

1980-luvulla Suomi saattoi joskus jopa voittaa Ruotsin tai Tsekkoslovakian. MM-mitaleita ei kuitenkaan vielä tullut, kunnes koitti 1990-luku ja kaikki muuttui. Suomi kykeni voittamaan minkä tahansa vastustajan ja pääsi mitalipeleihin. Sitten tapahtui se käsittämätön. Suomi voitti maailmanmestaruuden. Mahdoton oli muuttunut mahdolliseksi.

Vuoden 1995 maailmanmestaruus tuli juuri oikeaan hetkeen. Suomi oli kokenut 1990-luvun alussa todella rajun laman. Usko Suomen selviytymiseen oli kovilla, kun markka ensin devalvoitiin ja sitten se päästettiin kellumaan. Maailmanmestaruuden henkinen merkitys tuon ajan Suomelle oli valtava. Suomalaiset ryhtyivät uskomaan itseensä ja siihen, että kova työ palkitaan menestyksellä.

Itse olin juuri tuolloin aloittanut Lipposen sateenkaarihallituksen erityisavustajana, kun kesken työpäivää poistuin työhuoneestani ja menin torille vastaanottamaan kiekkoleijonia. Uskoin kaiken muuttuvan paremmaksi, ja niin kävikin.

Nyt on Suomi taas maailmanmestari, mutta moni muu asia on toisin.

Ilkka Oksala
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.