Yliannostus deetä

”MONTAKO otit? Montako tablettia oot ottanut?”, huusin kauhistuneena.

”En tiiä! Kaheksan tai viistoista tai ehkä jotain kakskymmentä.”

”No montako?? Nyt PITÄÄ tietää! Eikä saa valehdella yhtään!”, sydämeni hakkasi jo hurjasti.

Vaahtosin tableteista kolmasluokkalaiselle lapselleni, joka oli kahden kaverinsa kanssa syönyt meillä koulun jälkeen yliannostuksen D-vitamiinia.

Välipalan jälkeen he olivat ottaneet yhdet ksylitolilla makeutetut D-vitamiinipurutabletit. Sitten toiset, ja pian homma oli riistäytynyt käsistä. Mansikan ja vadelman makuisia 20 mikrogramman tabletteja meni kymmenittäin.

Koululaiset olivat napostelleet karkinnälkäänsä myös kymmeniä tuttifrutin makuisia monivitamiinitabletteja, joissa oli 7,5 mikrogrammaa D-vitamiinia.

Tapahtumien kulku alkoi selvitä minulle, kun tulin töistä kotiin ja ihmettelin eteiseen saakka leijunutta makeaa tuoksua. Laskin että D-vitamiinipurkista puuttui noin 120 tablettia ja monivitamiineistä noin 30, mutta koska purkit oli avattu jo aiemmin, en voinut tietää todellista syötyä määrää.

Lapsi nyyhkytti surkeana, kun uhkasin häntä sairaalareissulla ja mahahuuhtelulla. Myrkytystietokeskus arvioi hänen saaneen D-vitamiinia 300-400 mikrogrammaa eli parin kuukauden annoksen. Yllätyksekseni näinkään suuri kerta-annos ei ollut vaarallinen, joten laitoin hiilitabletit takaisin kaappiin.

Asialle ei voinut tehdä muuta kuin jättää loppuvuoden D-vitamiinit antamatta.

Mitä tästä opin? Lapsiperheessä edes vitamiineja ei saa säilyttää lukollisen lääkekaapin ulkopuolella.

Vaikka olen saarnannut lääkkeiden vaarallisuudesta kymmeniä kertoja, isokin lapsi voi näköjään käyttäytyä täysin arvaamattomasti. Kavereiden kanssa tyhmyys tiivistyy ja äidin opit unohtuvat.

ERJA ELO
Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimittaja.