Biosta bulkiksi

TURUN TELAKAN PELASTUMINEN valtion ja saksalaisyhtiö Meyerin omistukseen herättää samanlaista ihastusta kuin Metsä Groupin suunnitelma uudesta sellutehtaasta Keski-Suomeen. Median ja päättäjien riemuun sisältyy toiveikkuutta siitä, että perinteinen teollisuus voisi sittenkin säilyttää asemansa tai jopa palata menneiden vuosien kukoistukseensa.

Yksittäiset valopilkut eivät muuta kokonaiskuvaa. Suomessa täytyisi kehittää tuotteita ja palveluita, joiden suunnittelusta ja valmistuksesta maksetaan enemmän kuin perinteisestä teollisuustyöstä.

Tällaista korkean jalostusasteen toimintaa on esimerkiksi Turun seudun lääketeollisuus, johon kuuluu lähes sata pientä bioyritystä. Lippulaivoista Bayer nousi toissa vuonna maan toiseksi suurimmaksi yhteisöverojen maksajaksi ja tilitti valtiolle liki 112 miljoonaa euroa.

Viime vuonna markkinoille tulivat ensimmäiset biohuuman tuottamat lääkkeet.

IHAN KIVUTTOMASTI ei tähänkään ole päästy. Vuosituhannen vaihteessa riskirahaa ja yhteiskunnan tukea jaettiin alalle epärealistisin odotuksin. Lääkekehityksen vaikeus yllätti sijoittajat. Yritykset keskittyivät teknologiaan ja unohtivat markkinoinnin ja liiketoimintastrategiat.

Lopulta Sitran ja Tekesin kaltaiset instituutiotkin luopuivat rahastoistaan. Bio-sana kelpasi enää polttoaineen ja sellutehtaan etuliitteeksi.

Hengissä sinnitelleet yritykset osoittavat, että lääkkeiden ja tutkimusvalmisteiden kehittäminen onnistuu kyllä muiltakin kuin Orionilta. Jos rahoitusta olisi tarjolla, ne voisivat kilpailla tutkimuksista, joita kansainväliset lääkejätit yhä useammin ulkoistavat pienemmilleen. Suomesta löytyy osaamista, lääketutkimukseen soveltuva geeniperimä ja hyvin rekisteröity tautihistoria.

Biopankit ja muut vahvuudet uhkaavat kuitenkin jäädä hyödyntämättä, sillä lääketutkimus on hiipunut kolmasosaan 2000-luvun huippuvuosista. Muualla maailmassa se on yksi nopeimmin kasvavista aloista.

ONGELMAT JOHTUVATmuustakin kuin rahasta. Yliopistosairaaloiden tutkimustoiminta on kutistunut, ja varsinkin yrityksiin suhtaudutaan nihkeästi.

Vaikka tutkimusprojekti jotenkin onnistuisi, valmista innovaatiota on vaikea saada käyttöön – olipa kyse lääkkeestä tai teknologiasta. Terveysteknologia on noussut tärkeimmäksi huipputeknologian vientialaksi, mutta kotimaassa kauppa ei käy.

Apteekkarissa 4/14 on esitelty Mendorin ja Modzin diabetestekniikkaa. Molemmat yritykset pitävät Suomea Euroopan vaikeimpana markkina-alueena. Kilpailutuksissa keskitytään hintaan, eikä uusi teknologia tai pitkäaikaishyötyjen arviointi sovi julkisiin hankintoihin.

Taaksepäinkin osataan mennä. Kun oikeusasiamies päätti, että lääkkeiden koneellista annosjakelua ei saa laskuttaa asiakkailta, osa kunnista päätti ottaa työn itselleen. Esimerkiksi Hyvinkäällä lasketaan, että hoitajat ehtivät annostella itse eikä yhtään uutta työntekijää tarvitse palkata. Samalla lisätään asiakkaiden kanssa vietettyä aikaa lähemmäs laatusuosituksia.

Koneellisessa järjestelmässä voi olla vielä kehittämistä, mutta on vaikea uskoa, että ihminen tekee mekaanisen työn tehokkaammin ja virheettömämmin kuin kone. Käsiä tarvittaisiin ihan muuhun.

Olli-Pekka Tiainen

Kirjoittaja on julkaisuosakeyhtiö Eliaksen toimitusjohtaja.