Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

WHO julisti pandemian alkaneeksi

11.06.2009 22:13

,

Kuva: Kuvapörssi

Maailman terveysjärjestö WHO nosti torstai-iltana pandemialuokituksen korkeimmalle tasolle kuusiportaisella asteikolla. Suomessa pandemian julistaminen ei aiheuta välittömiä uusia toimenpiteitä.

Viranomaiset muistuttavat, että pandemian julistaminen ei kuvaa taudin vakavuutta vaan epidemian maantieteellistä leviämistä. WHO luokittelee pandemian vakavuudeltaan kohtalaiseksi.

Taudinkuvat ovat teollisuusmaissa olleet samanlaisia kuin vuosittaisessa kausi-influenssassa. Uuden virusmuunnoksen aiheuttamassa pandemiassa suurempi osa väestöstä on kuitenkin vailla aikaisempien infektioiden tuomaa suojaa kuin kausi-influenssassa.

Influenssa A (H1N1) -tartuntoja on varmistettu tähän mennessä jo 79 maassa. Suomessa on toistaiseksi varmistettu viisi tapausta, joista neljä ovat ilmenneet Pohjois-Amerikassa matkustaneilla henkilöillä ja yksi Australiassa matkustaneella henkilöllä.

Suomessa voidaan vielä viivästyttää taudin leviämistä, sillä pohjoisella pallonpuoliskolla hengitystievirusten, kuten influenssavirusten aiheuttamat epidemiat eivät yleensä leviä kesäkautena. Epidemian leviäminen painottuu nyt päiväntasaajan eteläpuolelle, jossa tavanomaisen kausi-influenssan ajanjakso on alkamassa.

WHO ei toistaiseksi suosittele matkustamisen rajoittamista, mutta sairaana ei pidä matkustaa. Suomessa matkailijoita kehotetaan edelleen tarkkailemaan terveyttään viikon ajan Meksikoon, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan tai Chileen suuntautuneen matkan jälkeen. Jos matkalta palattuaan sairastuu kuumeiseen hengitystieinfektioon, on otettava puhelimitse yhteys lähimpään terveyskeskukseen. (EK)

Arkisto


Oriola-KD osti Farentan
01.09.2016 12:29 ERJA ELO

Lääketukut 01.09.2016 12:29 ERJA ELO


Apteekkariliiton lääkejäteselvitykselle hopeaa FIP:ssä
01.09.2016 09:57 ERJA ELO

Ympäristö 01.09.2016 09:57 ERJA ELO


Kelan tutkijat: Nikotiinikorvaustuotteiden kustannus noussut
30.08.2016 14:08 INKERI HALONEN

Tupakoinnin lopetus 30.08.2016 14:08 INKERI HALONEN


EpiPen vain yksi esimerkki - Myös muiden elintärkeiden lääkkeiden hinnoittelussa huima ero
29.08.2016 12:10 INKERI HALONEN

Lääkekorvaukset 29.08.2016 12:10 INKERI HALONEN


Proviisorin neuvokkuus pelasti iäkkään naisen
29.08.2016 09:28 ERJA ELO

Apteekki palvelee 29.08.2016 09:28 ERJA ELO


Ehdotukset lääkesäästöistä tarkentuivat
26.08.2016 11:17

Lääkekorvaukset 26.08.2016 11:17


Lääkelain muutokset lausuntokierrokselle
26.08.2016 10:11

Lainsäädäntö 26.08.2016 10:11


Farmasia-ala mukaan kiky-sopimukseen
25.08.2016 12:51 ERKKI KOSTIAINEN

työmarkkinat 25.08.2016 12:51 ERKKI KOSTIAINEN


Rekisteröi apteekille tärkeät verkkotunnukset viimeistään nyt
25.08.2016 12:35 ERJA ELO

Verkkokauppa 25.08.2016 12:35 ERJA ELO


Uudet diabeteslääkkeet saattavat hidastaa munuaistaudin etenemistä
25.08.2016 09:24 UUTISPALVELU DUODECIM

Lääkehoito 25.08.2016 09:24 UUTISPALVELU DUODECIM