Varo tätä luetteloa!
18.06.2009 11:27
Pienellä painettu teksti kertoo, mitä luettelossa mukanaolo todellisuudessa maksaa.
Liikkeellä on taas ollut sähköpostiviestejä, joissa kehotetaan rekisteröitymään eurooppalaiseen yritysluetteloon. Saateviestin mukaan tietojen päivittämien on ilmaista. Rekisteröityminen voi kuitenkin johtaa useiden tuhansien eurojen laskuihin.
Pienellä painetusta tekstistä kuitenkin ilmenee, että ilmoittaminen luettelossa maksaa 995 euroa vuodessa. Allekirjoittaja sitoutuu kolmen vuoden tilaukseen, joka kaiken lisäksi jatkuu automaattisesti, jos sitä ei peruuteta kirjallisesti kahta kuukautta ennen tilauksen päättymistä.
Yritysluettelon nimi on ”EU company directory”. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Euroopan unionin kanssa. (VE)
Arkisto
Avandian haitat taas puntarissa
|
Risikko: Potilasturvallisuus varmistettava kuljetusalan lakon aikana
|
Kelan puhelinpalvelu palvelunumeroista
|
Itsehoitolääkkeitä noin 6 000 myyntipisteessä Ruotsissa
|
Verotilit käyttöön
|
Terhikki nettiin jo keväällä?
|
Azilectin korvattavuus laajenee
|
Lääkäriliitto tukee sairaalaklovneja
|
Uusi sopimus parantaa apteekkien IT-palveluita
|
Estrogelin korvattavuus poistuu
|