Ulkoasiainvaliokunta moittii viitehintalain valmistelua
16.10.2008 16:23
Ulkoasiainvaliokunta arvostelee tapaa, jolla hallitus on valmistellut viitehintalakiesityksen.
Mediuutiset kertoo verkkosivuillaan, että valiokunta pelkää lakiehdotuksen haittaavan Suomen kauppapoliittisia suhteita, koska se heikentäisi lääkevalmisteiden patenttisuojaa Suomessa.
Ulkoasiainvaliokunnan mukaan hallituksen esityksen perusteluaineisto ei täytä muodollisia ja sisällöllisiä perusvaatimuksia. Puutteet näkyvät erityisesti hallituksen esityksen kauppapoliittisessa arvioinnissa.
- Valiokunta painottaa, että lakiehdotuksella voi olla hyvin suuria taloudellisia vaikutuksia lääketeollisuuden ulkopuolisiin kauppasuhteisiin, sanoo ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) Mediuutisten haastattelussa.
Valiokunnan näkemyksen mukaan Suomen tulisi harkita lääkevaihdon laajentumiselle siirtymäaikaa, jonka aikana merkittävät Suomessa voimassa olevat analogiamenetelmäpatentit ehtivät umpeutua.
Ulkoasiainvaliokunta antoi lausunnon viitehintalakiesityksestä sosiaali- ja terveysvaliokunnalle torstaina iltapäivällä. (VE)
Arkisto
Lisää D-vitamiinia odottaville äideille
|
Probiootit todella lyhentävät ripulia
|
Farmaseuttien ja proviisorien työehdoista neuvottelutulos
|
Kausi-influenssarokotukset käynnissä
|
Lapualta mallia yhteistyöhön
|
Rajaniemi: Pääapteekkien määrä vähenee
|
Lääkelain muutokset hyväksyttiin
|
EMA hakee uutta pääjohtajaa
|
Vanhassako vara parempi?
|
Willhelmsin apteekki tylysti pihalle
|