Ulkoasiainvaliokunta moittii viitehintalain valmistelua
16.10.2008 16:23
Ulkoasiainvaliokunta arvostelee tapaa, jolla hallitus on valmistellut viitehintalakiesityksen.
Mediuutiset kertoo verkkosivuillaan, että valiokunta pelkää lakiehdotuksen haittaavan Suomen kauppapoliittisia suhteita, koska se heikentäisi lääkevalmisteiden patenttisuojaa Suomessa.
Ulkoasiainvaliokunnan mukaan hallituksen esityksen perusteluaineisto ei täytä muodollisia ja sisällöllisiä perusvaatimuksia. Puutteet näkyvät erityisesti hallituksen esityksen kauppapoliittisessa arvioinnissa.
- Valiokunta painottaa, että lakiehdotuksella voi olla hyvin suuria taloudellisia vaikutuksia lääketeollisuuden ulkopuolisiin kauppasuhteisiin, sanoo ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) Mediuutisten haastattelussa.
Valiokunnan näkemyksen mukaan Suomen tulisi harkita lääkevaihdon laajentumiselle siirtymäaikaa, jonka aikana merkittävät Suomessa voimassa olevat analogiamenetelmäpatentit ehtivät umpeutua.
Ulkoasiainvaliokunta antoi lausunnon viitehintalakiesityksestä sosiaali- ja terveysvaliokunnalle torstaina iltapäivällä. (VE)
Arkisto
Tabun tilalle Sic!
|
D-vitamiinin saantisuosituksia yksinkertaistetaan
|
Esiselvitys laitosten lääkehuollosta valmistui
|
eReseptiä testattu Salixissa
|
Lääkemyynti väheni myös viime vuonna
|
Åhléns sulkee apteekkinsa
|
KanTa-hankkeen ohjaus THL:lle
|
Varmista valintasi, apteekit kehottavat
|
Ruotsin kaupat rikkovat lakia lääkemyynnissä
|
Parasetamolimyrkytykset lisääntyneet Ruotsissa
|