Toimiva lääkehuolto ehkäisee malariaa
26.01.2010 14:03
Farmaseuttinen henkilöstö voi tukea muuta terveydenhuoltoa malarian vastaisessa taistelussa Ghanassa. Lääkehuollon kehittäminen tukee taudin ehkäisyä ja hoitoa.
Maailman terveysjärjestön mukaan malaria kuuluu pahimpiin terveysongelmiin maailmassa. Siihen sairastuu vuosittain 500 miljoonaa ihmistä, joista yli miljoona kuolee. Ghanassa lähes puolet terveydenhuollon käynneistä liittyy malariaan.
Ghanalaissyntyinen Kuopion yliopiston tutkija Kwame Buabeng selvitti väitöstutkimuksessaan lääkehuollon toimivuutta sekä farmaseuttisen henkilöstön asemaa ja valmiuksia osallistua malarian vastaiseen työhön.
Malariaa on mahdollista sekä ehkäistä että hoitaa tehokkaasti. Useat kansainväliset avustusjärjestöt ovat viime vuosina tukeneet kehittyvien maiden kansallisia malariaohjelmia. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin runsaasti lisää henkilöstöä ja uusia toimintatapoja.
Buabeng havaitsi tutkimuksessaan, että Ghanan kaupunkien sairaaloissa ja terveysasemilla malariapotilaiden hoito on asianmukaista ja tehokasta. Terveydenhuoltohenkilöstöllä on yleensä hyvät tiedot malarian oireiden tunnistamisesta ja tartunnan ehkäisemisestä, mutta he tarvitsisivat lisäkoulutusta tehokkaiden lääkehoitojen valitsemiseen. Buabengin mukaan lääkehuollossa toimiva henkilöstö voi tukea muuta terveydenhuoltoa malarian vastaisessa toiminnassa.
Ghanan maaseudulla malarian ehkäisyssä ja hoidossa on paljon puutteita. Ihmiset joutuvat hakemaan apua lääkepuodeista, joiden henkilöstöllä ei ole terveydenhuollon koulutusta. Kotona tapahtuvassa itsehoidossa, lääkkeiden valinnassa, annostelussa ja saatavuudessa on paljon puutteita.
Tehokkaista malarialääkkeistä on pulaa koko maassa. Yksityisellä sektorilla apteekeissa ja lääkepuodeissa on tarjolla runsaasti ei-suositeltuja lääkkeitä. Uusia ja myös kalliimpia artemisiinipohjaisia lääkkeitä on saatavilla vähän. Ne ovat tällä hetkellä malarian hoidossa ensisijaisia lääkkeitä, sillä vanhat ja halvat lääkkeet ovat jo menettäneet tehonsa. (EE)
Arkisto
Yksi tarina: Vuosi apteekkarina ja kolme murtoa
|
Vesa Kujala osaa katsoa apteekkialaa ulkopuolisen silmin
|
Punkkitestien tarve kyseenalainen – tässä syy
|
Parempaa lääkehoitoa 75 vuotta täyttäneille
|
Itsehoitolääkkeet vain apteekkimyynnissä useissa Euroopan maissa
|
Mäntylä ja Rehula aloittavat terveys- ja lääkeasioista päättävinä ministereinä
|
Uusi hallitus satsaa lääkehoitojen onnistumiseen
|
Pharmadatan toimitusjohtaja vaihtuu
|
Apteekkari Parkkamäki Diabetesliiton hallitukseen
|
Stumppaus voi nostaa sokereita
|
