Virkamies palasi apteekkiin

U-käännös: 2000-luvun apteekki osoittautui aivan eri maailmaksi, kuin se, mistä Leila Mälkönen oli aikoinaan lähtenyt.

Pitkän uran Lääkelaitoksen virkamiehenä tehnyt farmaseutti Leila Mälkönen oli jo ehtinyt tuudittautua ajatukseen eläkevirasta. Päätös Lääkelaitoksen lopettamisesta ja uuden Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen, Fimean perustamisesta Kuopioon vuonna 2009, pisti suunnitelmat uusiksi.

Epätietoisuus tulevaisuudesta alkoi ahdistaa. Kuopioon lähteminen ei ollut vaihtoehto, teini-ikäisellä pojalla oli koulu kesken ja mies ei työn puolesta pystynyt muuttamaan.

Edessä oli uuden työpaikan etsiminen 52-vuotiaana.

– Joka paikassa peloteltiin, että jos olet yli nelikymppinen, et enää kelpaa mihinkään, Mälkönen kertoo.

Apteekki oli Mälkösen mielessä viimeinen vaihtoehto. Edellisen kerran hän oli valkoinen takki päällä palvellut asiakkaita 1980-luvun alussa. Aikana, jolloin farmaseutti ei saanut antaa lääkeneuvontaa ja purkit olivat piilossa tiskin takana.

Malmin apteekin silloinen apteekkari Kirsi Pietilä näki kuitenkin pitkän virkamiesuran tehneessä farmaseutissa potentiaalia, ja Mälkönen palasi apteekkiin 25 vuoden tauon jälkeen.

– Psyykkasin itseäni, että kyllä mä pärjään. Näytän vanhalta, arvokkaalta ja tietäväiseltä. No, ei se kyllä pitkälle riittänyt, hän nauraa nyt.

Jotain vanhaa, paljon uutta

2000-luvun apteekki osoittautui aivan eri maailmaksi, kuin se, mistä Mälkönen oli aikoinaan lähtenyt. Farmaseutit eivät enää seisoneet jäykkänä tiskin takana vaan antoivat sujuvasti lääkeneuvontaa itsehoitomyymälässä. Tuotevalikoima oli valtava. Kilotavaroiden myynti oli loppunut lähes kokonaan.

– Alku oli kyllä haastava. Ensimmäisen viikon jälkeen olin ihan kyynel silmässä, että mihin olin oikein ryhtynyt. Uutta asiaa tuli niin paljon, että aivot kiehuivat, Mälkönen kuvailee.

Onneksi apteekissa oli edelleen käytössä vanha tuttu Salix-järjestelmä ja reseptilääkevalikoimakin oli hyvin hallussa. Mälkönen oli Lääkelaitos-vuosinaan ollut mukana laatimassa lääkevaihtoraportteja ja tunsi hyvin markkinoilla olevat vaikuttavat aineet ja keskenään vaihtokelpoiset valmisteet. Viranomaisasioissa hän pystyi jopa neuvomaan kollegoita, mistä oikea tieto löytyy.

Apteekkiin paluun jälkeen Leila Mälkönen on huomannut, kuinka paljon ihmiset oikeasti tarvitsevat lääkeneuvontaa.

Viestintätaidot korostuvat neuvonnassa

Mälkönen myöntää, että lääkeneuvonta toi aluksi paineita ja opittavaa oli paljon.

– Ei se ihan mallikelpoisesti alussa sujunut, mutta siihen on pikkuhiljaa oppinut.

Virkamiesaikana myös käsitys lääkeneuvonnan tarpeellisuudesta oli erilainen. Mälkönen muistelee pohtineensa, ettei itsehoitolääkkeiden myynti päivittäistavarakaupassa olisi mahdottomuus. Apteekkiin paluun jälkeen hän on huomannut, kuinka paljon ihmiset oikeasti tarvitsevat lääkeneuvontaa.

Jos S-marketista menisi vaivoihinsa ostamaan lääkkeitä oman diagnoosin perusteella, se voi mennä tosi pahasti pieleen.

Mälkönen kehuu nuorten kollegoidensa ammattitaitoa. Farmaseuttikoulutus vastaa nykyään hänen mielestään paljon paremmin työelämää ja keskittyy oikeisiin asioihin.

– Vieläkin mietin, miksi aikoinaan piti puoli vuotta tehdä jotain sakkakokeita, kun niitä tietoja ei ole sen jälkeen mihinkään tarvinnut, hän muistelee huvittuneena opiskeluaikojaan.

Hierarkia kadonnut

Mälkönen lähti aikoinaan virkamiesuralle apteekin huonontuneen työilmapiirin takia. Farmaseuttien ja proviisorien kuusi viikkoa kestänyt lakko vuonna 1983 kiristi tunnelmaa silloisessa työpaikassa.

– Ilmapiiri muuttui lakon jälkeen todella ahdistavaksi. Vaikka lähdit aamulla hyvällä mielellä töihin, puolen tunnin jälkeen olit jo täynnä raivoa, hän kuvailee.

Sen aikainen apteekki oli myös huomattavasti hierarkkisempi järjestelmä. Mälkönen muistaa nuorena farmaseuttina saaneensa kerran haukut johtavalta proviisorilta, kun oli ruuhka-aikaan erehtynyt huomauttamaan kollaamattomista lääkkeistä ja odottavista asiakkaista.

Tämän päivän apteekki on huomattavasti rennompi ja tasavertaisempi työpaikka, jossa korostuu tiimityö. Erilaisuutta arvostetaan ja työntekijöiden omat vahvuudet pääsevät esiin.

– Yksi jaksaa nuuskia saldoja, toinen on erinomainen lääkeneuvonnassa, kolmas virtuoosi organisoimaan asioita, Mälkönen kuvailee.

Kehuja hän antaa myös nykyiselle apteekkarille Sirpa Peuralle, jolla on laaja kokonaisnäkemys lääkealasta.

Työyhteisönä apteekki on Mälkösen mukaan paljon tiiviimpi kuin viranomaislaitos. Apu ja vertaistuki on aina lähellä.

– Se on tosi luontevaa apteekissa, täällä pähkitään asioita yhdessä.

Yllätys lomalta palatessa

Vuosikausia toimistotyötä tehnyt Mälkönen ei virkamiehen kahdeksasta neljään rytmiä enää kaipaa. Iltavuorot ovat mukavaa vaihtelua.

– Tykkään herätä aamulla omaan tahtiin. On kiva harrastaa ennen töihin tulemista, esimerkiksi käydä vesijuoksemassa työkaverin kanssa, hän kertoo.

Todellista luksusta apteekkityössä on lomalta palaaminen. Apteekissa ei odota kasa tekemättömiä töitä ja 200 lukematonta sähköpostia. Asiakkaat eivät ole jonossa oven takana odottamassa.

– Oli aivan ihmeellistä tulla ensimmäisen kerran lomalta takaisin apteekkiin, hän tiivistää.

Juttu on viimeinen osa kolmiosaisesta juttusarjasta, jossa kerrotaan farmasian ammattilaisten paluusta apteekkityöhön. Sarjan ensimmäisessä osassa omasta paluustaan kertoi proviisori Susanna Hautakangas, toisessa osassa farmaseutti Susanna Nyström.