Viitehinta, vai mikä se nyt oli

Vaikka lehdet ovat kirjoittaneet kiitettävästi viitehinnasta, sen periaate on vielä monelle outo. Eikä se ole mikään ihme, kun lehtien toimittajillakin näyttävät menevän puurot ja vellit sekaisin.

"Vain halvin reseptilääke korvataan", julistaa Ilkassa julkaistu STT:n uutinen ja jatkaa: "Kela korvaa enää vain halvimman reseptilääkkeen. Tähän mennessä asiakas on voinut kieltäytyä apteekin tarjoamasta halvemmasta rinnakkaisvalmisteesta."

Uutisen tärkein virke oli jäänyt ilmeisesti tilapulan vuoksi pois: "Nyt se ei enää onnistu ilman lisäkuluja." Lukija jää siis harhaluuloon, että kalliimpia lääkkeitä ei saa apteekista enää laisinkaan, tai ainakaan niistä ei makseta mitään korvausta.

Vielä enemmän metsään meni Turun Sanomat, joka väitti, että viitehintajärjestelmä saattaa napsaista jopa 40 prosenttia apteekkien vuosittaisesta lääkemyynnistä. Tätä uutista siteerattiin aamutelevisiota myöten. Huh, onneksi asiat eivät ole sentään näin huonosti!

Suurin osa viitehintaa käsittelevistä jutuista on sinänsä asiaa, mutta lukija jää silti epätietoiseksi, mitä viitehinta oikeastaan tarkoittaa. Monimutkaista asiaa kun vaikea selittää yksinkertaisesti.

Varsin monessa jutussa sekoitetaan myös viitehinta ja lääkevaihdon laajeneminen. Hintojen lasku pistetään viitehintajärjestelmän piikkiin, vaikka kysymys on menetelmäpatentilla suojatuista lääkkeistä, jotka tulivat nyt mukaan lääkevaihtoon.

Onneksi on myös lehtijuttuja, jotka selittävät asian ytimekkäästi. Esimerkiksi Luoteis-Uusimaa kiteytti asian selkeästi: "Uudistuksen tarkoitus on entistä tiukemmin ohjata asiakkaita halvempiin lääkkeisiin: Kela-korvauksen alkaa saada enintään viitehinnasta, joka lasketaan lääkeryhmän edullisimmasta tuotteesta."

Virpi Ekholm

Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimitussihteeri.