Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Verkossa asiointivara parempi

05.06.2014 10:15



KIINNOSTAVIMPIA EUROOPPALAISIA kaupunkeja on vireän kansalaiskulttuurinsa ansiosta Berliini, jossa vierailin jokin aika sitten. Kaupungissa riittää hyviä ravintoloita, vaikuttavia monumentteja ja museoita, mutta minulle merkityksellisimpiä olivat kaupungin vinyylilevyliikkeet.

Kiertelin Berliinin karttaan merkitsemissäni levyputiikeissa ja ostin kaupungista lähes toistakymmentä käytettyä äänitettä.

Ostohetkellä mietin, olisiko samojen levyjen hankkiminen verkosta ollut mahdollista. Aivan varmasti kyllä, mutta toisaalta taas ei. Levyn ostoon perinteisestä levyliikkeestä liittyy vahva yhteisöllinen merkitys. Voin esimerkiksi keskustella levyn historiasta ja ominaisuuksista myyjän kanssa ja ostamani äänite on heti arvioitavissa. Fyysisenä tuotteena se on konkreettinen – tuntuu, tuoksuu ja rapisee.

Kiinnostava kysymys onkin, mitä fyysisen asioinnin etuja voitaisiin tuoda verkkoasiointiin. Netissä tapahtuva asiointi etenee usein vaihe kerrallaan ja päättyy tuotteen maksuun: ”Haluatko vahvistaa ostoksesi?”, järjestelmä tiedustelee usein kylmästi. Voisiko tällainen tapahtuma sisältää yllättäviä tai inhimillisiä piirteitä? Esimerkiksi keskustelumahdollisuuden myyjän kanssa tai sosiaalisen median tarjoaman vertaisarvioinnin tuotteen ominaisuuksista? Ylipäätään laajempi kysymys on, mitä lopulta haluamme verkkoasioinnilta.

Itse haluan verkkoasioinnilta nopeutta, varmuutta ja luotettavuutta. Hyväkin verkkomyymälä muuttuu mielessäni kehnoksi, jos tuotteen maksu- tai toimitusprosessi on hidas ja monimutkainen.

Jos levyjen hankinnan taustalla vaikuttavat henkilökohtaiset mieltymykset, lääkeneuvonnassa kannattaa kääntyä aina asiantuntijoiden puoleen – niin verkossa kuin fyysisessäkin ympäristössä.

Ilkka Salmela

Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja.


Apteekkariliitto: Vastuu potilaan hoidosta säilytettävä lääkärillä
15.05.2009 07:02

15.05.2009 07:02


Lancet avasi H1N1-influenssasivuston
13.05.2009 13:34

13.05.2009 13:34


Viiden Tähden Apteekit -verkosto hajosi
13.05.2009 11:50

13.05.2009 11:50


Influenssa A(H1N1) -viruksessa potentiaalia pandemiaan
13.05.2009 11:20

13.05.2009 11:20


Influenssa A(H1N1) -rokote koko väestölle
12.05.2009 15:15

12.05.2009 15:15


Suomessa varmistunut kaksi influenssa A(H1N1) -tapausta
12.05.2009 09:21

12.05.2009 09:21


Lääkelaitos varoittaa väärennetyistä viruslääkkeistä
12.05.2009 09:15

12.05.2009 09:15


Vanhentuneita Tamiflu-pakkauksia ei saa hävittää
08.05.2009 14:05

08.05.2009 14:05


Tupakan vieroituslääke voi aiheuttaa aistiharhoja
08.05.2009 13:00

08.05.2009 13:00


Pandemia vai ei?
08.05.2009 11:37

08.05.2009 11:37


Suomalaisyritykset pyrkivät Ruotsin apteekkimarkkinoille
08.05.2009 11:25

08.05.2009 11:25


Lääkealan keskus eduskuntaan ensi viikolla
07.05.2009 14:14

07.05.2009 14:14


SAL Apteekkiverkko siirtyi Pharmadatalle
07.05.2009 11:25

07.05.2009 11:25


Influenssatartuntojen määrän kasvu taittui Euroopassa
06.05.2009 12:47

06.05.2009 12:47


Yli 600 apteekkia tulee myyntiin Ruotsissa
05.05.2009 15:04

05.05.2009 15:04


Influenssavirus A(H1N1) vaikuttaa pelättyä lievemmältä
04.05.2009 10:52

04.05.2009 10:52


Tamiflun ja Relenzan määräämistä ja toimittamista rajoitettiin
30.04.2009 16:47

30.04.2009 16:47


Suu-nenäsuojain ei suojaa oireetonta
30.04.2009 15:26

30.04.2009 15:26


Lääkelaitos kehottaa apteekkeja seuraamaan verkkosivujaan
30.04.2009 13:10

30.04.2009 13:10


Varautukaamme epidemiaan
30.04.2009 11:30

30.04.2009 11:30


Ruotsi purkaa apteekkimonopolinsa
30.04.2009 09:49

30.04.2009 09:49


WHO: Pandemian uhka nyt huomattava
30.04.2009 00:20

30.04.2009 00:20


Sikainfluenssa lisätään yleisvaarallisiin tartuntatauteihin
29.04.2009 23:55

29.04.2009 23:55


Apteekkarilehdelle kehuja apteekkareilta
29.04.2009 10:01

29.04.2009 10:01


Edessä on hurja korttirumba
29.04.2009 09:56

29.04.2009 09:56


Laiva-apteekit juuttuivat byrokratiaan
29.04.2009 09:03

29.04.2009 09:03


Influenssalääkkeiden toimittamista apteekeista rajoitetaan
29.04.2009 08:57

29.04.2009 08:57


Lääkäreitä kehotetaan harkintaan viruslääkeresepteissä
28.04.2009 19:11

28.04.2009 19:11


WHO: Pandemia voidaan vielä torjua
28.04.2009 16:34

28.04.2009 16:34


Kaypä hoito: Statiineja myös iäkkäille
28.04.2009 13:05

28.04.2009 13:05