Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Verkossa asiointivara parempi

05.06.2014 10:15



KIINNOSTAVIMPIA EUROOPPALAISIA kaupunkeja on vireän kansalaiskulttuurinsa ansiosta Berliini, jossa vierailin jokin aika sitten. Kaupungissa riittää hyviä ravintoloita, vaikuttavia monumentteja ja museoita, mutta minulle merkityksellisimpiä olivat kaupungin vinyylilevyliikkeet.

Kiertelin Berliinin karttaan merkitsemissäni levyputiikeissa ja ostin kaupungista lähes toistakymmentä käytettyä äänitettä.

Ostohetkellä mietin, olisiko samojen levyjen hankkiminen verkosta ollut mahdollista. Aivan varmasti kyllä, mutta toisaalta taas ei. Levyn ostoon perinteisestä levyliikkeestä liittyy vahva yhteisöllinen merkitys. Voin esimerkiksi keskustella levyn historiasta ja ominaisuuksista myyjän kanssa ja ostamani äänite on heti arvioitavissa. Fyysisenä tuotteena se on konkreettinen – tuntuu, tuoksuu ja rapisee.

Kiinnostava kysymys onkin, mitä fyysisen asioinnin etuja voitaisiin tuoda verkkoasiointiin. Netissä tapahtuva asiointi etenee usein vaihe kerrallaan ja päättyy tuotteen maksuun: ”Haluatko vahvistaa ostoksesi?”, järjestelmä tiedustelee usein kylmästi. Voisiko tällainen tapahtuma sisältää yllättäviä tai inhimillisiä piirteitä? Esimerkiksi keskustelumahdollisuuden myyjän kanssa tai sosiaalisen median tarjoaman vertaisarvioinnin tuotteen ominaisuuksista? Ylipäätään laajempi kysymys on, mitä lopulta haluamme verkkoasioinnilta.

Itse haluan verkkoasioinnilta nopeutta, varmuutta ja luotettavuutta. Hyväkin verkkomyymälä muuttuu mielessäni kehnoksi, jos tuotteen maksu- tai toimitusprosessi on hidas ja monimutkainen.

Jos levyjen hankinnan taustalla vaikuttavat henkilökohtaiset mieltymykset, lääkeneuvonnassa kannattaa kääntyä aina asiantuntijoiden puoleen – niin verkossa kuin fyysisessäkin ympäristössä.

Ilkka Salmela

Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja.


Apteekeissa oikaistaan päivittäin itsehoitolääkkeiden virheellistä käyttöä
20.11.2009 20:31

20.11.2009 20:31


Influenssaepidemia on taittumassa
20.11.2009 20:13

20.11.2009 20:13


Albert Wuokon palkinto professori Jouko Yliruusille
20.11.2009 18:46

20.11.2009 18:46


Apteekeille kiitosta epidemian hoidosta
20.11.2009 18:30

20.11.2009 18:30


THL: ongelmallisuus rokoteostoissa tiedossa jo vuosia
20.11.2009 15:17

20.11.2009 15:17


Linjoillamme on nyt ruuhkaa
20.11.2009 10:55

20.11.2009 10:55


Lääkeneuvonnan pelisäännöt puhuttavat
20.11.2009 09:26

20.11.2009 09:26


THL irtisanoo 81 työntekijää
19.11.2009 08:37

19.11.2009 08:37


Kuiva suu vaivaa vanhuksia
19.11.2009 07:11

19.11.2009 07:11


Viisi uutta lääkettä erityiskorvattaviksi
18.11.2009 15:35

18.11.2009 15:35


Keuhkoahtaumatauti havaitaan liian myöhään
18.11.2009 11:23

18.11.2009 11:23


Valvira kehottaa työnantajia tarkkuuteen
18.11.2009 10:52

18.11.2009 10:52


THL muistuttaa antibioottien oikeasta käytöstä
18.11.2009 10:04

antibioottiresistenssi 18.11.2009 10:04


Itsehoitolääkkeet leviävät Ruotsissa
18.11.2009 08:13

18.11.2009 08:13


Vaihtokelpoisia yhä enemmän
18.11.2009 07:46

18.11.2009 07:46


Työterveydestä rokotusapua
17.11.2009 13:21

17.11.2009 13:21


Suomessa alle sata ilmoitusta Pandemrixistä
17.11.2009 09:19

17.11.2009 09:19


Hammaslääkäri ei voi määrätä viruslääkkeitä
17.11.2009 09:01

17.11.2009 09:01


2,1 miljoonaa annosta – lähes 1500 haittavaikutusraportointia
17.11.2009 07:54

17.11.2009 07:54


STM: Suomi ensimmäisiä rokottajia
16.11.2009 07:34

16.11.2009 07:34


Koululaiset ja opiskelijat rokotetaan opiskelupaikkakunnalla
13.11.2009 15:39

13.11.2009 15:39


Influenssa-puhelin vastaa viikonloppunakin
13.11.2009 15:07

13.11.2009 15:07


Influenssalääkkeet nyt kliinisen harkinnan takana
13.11.2009 15:00

13.11.2009 15:00


Komissio ei hyväksynyt YA:n verovapautta
13.11.2009 11:26

13.11.2009 11:26


Sikainfluenssarokotteet apteekkijakeluun
13.11.2009 10:38

13.11.2009 10:38


Relenzalle haetaan peruskorvattavuutta
13.11.2009 10:24

13.11.2009 10:24


Apteekit ryhdissä epidemian edessä
13.11.2009 09:58

13.11.2009 09:58


Epidemia nyt koko maassa
12.11.2009 14:35

12.11.2009 14:35


Hyssälä: asenne masennukseen muutettava
12.11.2009 12:54

12.11.2009 12:54


Leirakselle uusi toimitusjohtaja
12.11.2009 12:43

12.11.2009 12:43