Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Työ ympäristöfarmasian hyväksi edistyy

Kumppaniblogi   08.12.2017 11:22  JAAKKO TEPPO

VAIKKA ARJESSA ASIAT JOSKUS tuntuvat etenevän tuskastuttavan hitaasti, vilkaisu taaksepäin voi paljastaa, että lähtöpisteestä ollaan jo hyvän matkan päässä.

Generation Greenin tarina lähti liikkeelle farmasian opetuksen kehittämisestä, mutta yksi Helsinki Challengen tärkeimpiä oppeja oli, että Generation Greenin toimintaa ei ole syytä rajata vain opetukseen.

Teimme työtä käskettyä, ja sittemmin toiminta on laajentunut moneen suuntaan.


TUTKIMUSPUOLELLA farmasian tiedekunta on mukana hyvää vauhtia etenevässä EPIC-hankkeessa, jossa selvitetään keinoja poistaa lääkejäämiä jätevedestä päästölähteillä, eli esimerkiksi hoivakotien tai sairaaloiden yhteydessä.

Tutkimusta tehdään yhteistyössä muun muassa Suomen ympäristökeskuksen ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa.

Johtunee osaltaan alan tiiviimmästä seuraamisesta, mutta joka tapauksessa tuntuu siltä, että lääkkeiden ympäristövaikutukset ovat tätä nykyä enemmän ja laajemmin esillä kuin vielä muutama vuosi sitten.

Kehitystä on tapahtunut, ja toivon, että olemme pystyneet omalta pieneltä osaltamme vaikuttamaan siihen, että aihe kiinnostaa.


FARMASIAN PÄIVILLÄ järjestettiin ”Elä ja anna toisten kuolla - farmasian ympäristövastuu” -sessio, jonka suunnittelussa tiimimme oli mukana.

Puheenjohtajana toimi aktiivijäsenemme, apteekkari Eeva Teräsalmi. Sessiossa keskusteltiin muun muassa antibioottiresistenssistä, joka on muutenkin ollut tapetilla: aihe on sekä WHO:n ja YK:n kaltaisten suurten toimijoiden että pienempien paikallisten tahojen agendalla.

Myös EU on julkaisemassa strategiaa lääkeaineista ympäristössä, ja aiheesta järjestettiin marraskuun lopulla seminaari, jossa yhtenä puhujana oli meidänkin seminaareissamme vieraillut Bengt Mattson Euroopan lääketeollisuusjärjestöjen katto-organisaatio EFPIA:sta.

Strategiaa varten EU järjestää avoimen konsultaation, joten luonnollisesti mekin kannamme kortemme kekoon.


OPETUKSEN KEHITTÄMINEN on kuitenkin edelleen vahvasti mukana kuvioissa.

Proviisoriopiskelijoiden Lääkkeen kehitys ja käyttö -kurssilla on mukana ympäristöfarmasian seminaaripäivä, jossa opiskelijat perehtyvät aiheeseen vierailevien asiantuntijoiden luentojen sekä ryhmätöiden merkeissä.

Teema näkyy muillakin kursseilla: esimerkiksi orgaanisen kemian opinnoissa käsitellään muiden aiheiden joukossa vihreää kemiaa.

Opetuksen kehittäminen ei ole projekti, vaan jatkuvaa työskentelyä, jossa pyritään kokonaisvaltaisesti parempaan opetukseen useista näkökulmista, iloksemme myös ympäristön vinkkelistä.

Tämän lyhyen ajankohtaiskatsauksen myötä on hienoa todeta, että lääkkeiden ympäristövaikutuksiin kiinnitetään huomiota ja ongelmien ratkaisemiseksi tehdään töitä sekä meillä että maailmalla.



Kirjoittaja on Generation Green -tiimin jäsen ja toimii tohtorikoulutettavana farmasian tiedekunnassa Helsingin yliopistossa.


Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.


Kuumelääkkeet eivät estä lasten kuumekouristusten uusiutumista
11.09.2009 08:14

11.09.2009 08:14


Diabeteksen hoidon kustannukset räjähtämässä käsiin
09.09.2009 11:48

09.09.2009 11:48


Suomalaisten tietämys kalsiumin tarpeesta heikkoa
09.09.2009 09:43

09.09.2009 09:43


Fimealle asiakaslähtöinen organisaatio
09.09.2009 08:29

09.09.2009 08:29


Lääkelaitokselta ohjeet Tamiflu-liuoksen apteekkivalmistukseen
08.09.2009 15:45

08.09.2009 15:45


Salinista Lahden vuoden yrittäjä
08.09.2009 15:16

08.09.2009 15:16


Tanskan apteekeille oma ”apteekkiasiamies”
07.09.2009 09:41

07.09.2009 09:41


Rinnakkaislääkkeissä liian suuret erot?
06.09.2009 14:26

06.09.2009 14:26


Lääkekulut ylös, kokonaiskulut alas
06.09.2009 13:32

06.09.2009 13:32


Lääkitysongelmat eivät rajoitu vain reseptilääkkeisiin
05.09.2009 12:41

05.09.2009 12:41


Asiakkaille viitehinnasta sekä säästöjä että kustannuksia
04.09.2009 13:44

04.09.2009 13:44


Hinku apteekkariksi karistaa pelon pienen apteekin hakijoilta
04.09.2009 12:21

04.09.2009 12:21


FIP-kongressi alkaa Istanbulissa
04.09.2009 10:58

04.09.2009 10:58


Vasta alkusoittoa?
04.09.2009 10:24

04.09.2009 10:24


Haku päällä astman erityispätevyysohjelmaan
04.09.2009 09:29

04.09.2009 09:29


Pfizer jättikorvauksiin lääkepetoksesta
03.09.2009 09:17

03.09.2009 09:17


Itsehoitolääkkeiden myynnille alustavat säännöt Ruotsissa
02.09.2009 13:57

02.09.2009 13:57


WHO varoittaa homeopatian käytöstä
01.09.2009 10:13

01.09.2009 10:13


Jukka Litmanen Pharmadatan toimitusjohtajaksi
31.08.2009 15:10

31.08.2009 15:10


Alle 3-vuotiaille ei automaattisesti viruslääkettä
28.08.2009 11:44

28.08.2009 11:44


Marja-Liisa Partanen Valviran johtoon
27.08.2009 14:19

27.08.2009 14:19


Itsehoitolääkekin on lääke
27.08.2009 09:45

27.08.2009 09:45


Joka kolmas toisi seksivälineet apteekkiin
27.08.2009 09:40

27.08.2009 09:40


YA:n verovapaus vaatii jatkossa komission luvan
27.08.2009 09:35

27.08.2009 09:35


Kuopio odottaa jo Fimeaa
27.08.2009 09:30

27.08.2009 09:30


Lääkkeiden arvonlisäveroa korotetaan
27.08.2009 09:22

27.08.2009 09:22


Lääkemyynnin kasvu pysähtyi
27.08.2009 08:45

27.08.2009 08:45


HUSin apteekkariksi 12 hakijaa
27.08.2009 08:40

27.08.2009 08:40


Hengityssuojain ei korvaa hyvää käsihygieniaa
27.08.2009 08:35

27.08.2009 08:35


Fysioterapeutit eivät saane oikeutta määrätä lääkkeitä
27.08.2009 08:30

27.08.2009 08:30