Kohtalon ivaa

KÄVI juuri niin kuin pelkäsin. Nelihenkinen perheemme sairastui A-virukseen tammikuun puolivälissä. Ensimmäinen tartunta varmistettiin ekaluokkalaiselta, kahden vuorokauden sisällä me muutkin kaaduimme petiin.

Viikko oli yksi elämäni hirveimmistä. Tärisimme vuoron perään kovassa kuumeessa, lihaskivut ja hakkaava yskä piinasivat yötä päivää. Kun pahin tuntui olevan ohi, alkoivat jälkitaudit.

Kohtalon ivaa sairastumisessa on, että yritin kovasti estää sen. Valitin jo edellisessä blogissani marraskuun lopulla, miten käsittämättömän vaikeaa on yrittää saada influenssarokote perusterveille lapsille julkisen terveydenhuollon kautta – meidät aikuiset piikitettiin niin kätevästi omilla työpaikoilla.

Sairasvuoteella ehdin miettiä asioita. Ensin harmittelin sitä, miksi rokote ei estänytkään tautia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella oli tähän vastaus valmiina: ”Influenssarokotteen antama suoja vaihtelee työikäisillä 70 ja 90 prosentin välillä. Jos rokotettu saa influenssan, hänen oireensa ovat yleensä lievempiä kuin rokottamattomien.”

Lievempiä? Huh! Kuinka rankasti H3N2-influenssavirus olisi iskenyt ilman rokotusta?

Joka talvi kausi-influenssa kaataa sängynpohjalle 5–15 prosenttia suomalaisista eli arviolta 270 000 – 810 000 kansalaista. Pelkästään meidän perheessämme sairastuminen vei kahdelta aikuiselta yhteensä neljän viikon työpanoksen. Varovasti laskettuna työnantajat menettävät influenssan takia vuosittain kymmenien miljoonien eurojen edestä työtunteja.

Jotta useampi suomalainen säästyisi kärsimyksiltä ja työnantajat taloudellisilta menetyksiltä, eikö olisi järkevää tehdä riskiryhmiin kuulumattomien piikittäminen helpommaksi? On kohtuutonta, että kausirokotteen saaminen vaatii useita puhelinsoittoja ja käyntejä terveyskeskuksessa virastoaikaan, ja rokotteen hakemista erikseen apteekista.

Erja Elo

Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimittaja.