Hoitajaresepti

ENSIMMÄISET HOITAJAT saavat pikapuolin reseptinkirjoitusoikeudet. Aihetta ei ole suuremmin apteekkipiireissä käsitelty eivätkä viranomaiset ole antaneet apteekeille mitään menettelytapaohjeita. Oletus lienee se, että asia hoituu omalla painollaan. Niin kuin aina apteekeissa.

Myönnän, että suhtauduin hoitajaresepteihin alun perin vähän skeptisesti. Minusta lainsäädäntö valmisteltiin kevyellä kädellä eikä siinä otettu huomioon lääkehuollon toimintaperiaatteita tai eri toimijoiden tehtäviä.

Hoitajat määräävät lääkkeet ja uudistavat reseptit geneerisesti – miksi ihmeessä? Hoitajareseptien piiriin kuuluvien lääkkeiden määrä on aivan liian suuri – eikö olisi ollut järkevää kohdistaa toimintaa tarkemmin? Lääkevalikoima vaikuttaa paikoin epärationaaliselta – mitä järkeä siinä on, että diabeetikko voi uudistaa osan resepteistään hoitajalla, mutta osa uudistetaan edelleen lääkärin kautta? Kuka silloin oikeastaan vastaa lääkehoidon kokonaisuudesta? Se onkin ydinkysymys. Mihin oikeastaan pyritään? Onko hoitajareseptin perustarkoitus vain vähentää potilasvirtoja lääkärin vastaanotolta vai tarjoaako se mahdollisuuden parantaa lääkehoidon laatua ja edistää potilaiden hyvinvointia?

Lääkkeiden annosjakelun ja lääkehoidon kokonaisarvioinnin kautta olemme apteekeissa entistä paremmin päässeet näkemään, miten suuri merkitys huolellisesti suunnitellulla lääkehoidolla on potilaan elämänlaatuun, terveydentilasta puhumattakaan. Apteekeissa nähdään myös ongelmia, joita lääkkeet voivat aiheuttaa. Jos potilaalla ei ole omaa lääkäriä, on vaikeaa löytää ketään, joka ottaisi vastuun lääkehoidon kokonaisuudesta. Monissa terveyskeskuksissa toimii reseptinuusimisautomaatti. Pahimmassa tapauksessa hoitajaresepti voi pirstoa järjestelmää entisestään.

Pääsin hiljattain tutustumaan Manchesterin kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kävin matalan kynnyksen klinikalla, jonne kaupungin asukkaat pääsivät ilman ajanvarausta. Klinikalla hoidettiin kroonisia sairauksia ja pieniä akuuttivaivoja – flunssaa, haavoja ja nyrjähdyksiä. Siellä ei työskennellyt yhtään lääkäriä. Hoidosta vastasivat erikoiskoulutetut sairaanhoitajat, joilla oli reseptinkirjoitusoikeus. Kaikki näytti toimivan erinomaisesti. Myös apteekkien rooli palveluohjauksessa ja terveydenhuollon palveluntuottajana oli kaupungissa merkittävä. Apteekit edustivat matalan kynnyksen terveydenhuoltoa samassa sarjassa klinikoiden kanssa, ja niiden palveluja oli kehitetty paikallisia tarpeita vastaaviksi.

Hoitajaresepti tuntuu nyt mahdollisuudelta, joka voi tuoda joustavuutta terveydenhuollon toimintaan ja helpotusta ihmisten elämään. Kun tälle tielle on nyt uskallettu lähteä, tulisi meilläkin arvioida uudesta näkökulmasta myös apteekkien roolia palveluntuottajana ja lääkehoidon laadunvarmistajana terveydenhuollossa.

Sirpa Peura

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja.