Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Sikainfluenssaepidemia syntymässä

16.10.2009 15:33

,

Kuva: Kuvapörssi

Erityisesti Pohjois-Suomessa on sairastuneita nyt sen verran, että tutkimusprofessori Petri Ruudun mukaan voidaan puhua jo epidemian alkuvaiheesta, Yle uutisoi.

Ylen haastatteleman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Petri Ruudun mukaan Suomessa lähdetään nyt kiihtyvään tautitilanteeseen, vaikka selvää epidemiaa ei vielä olekaan.

Yhtenä influenssakautena ei Ruudun mukaan ole odotettavissa enempää kuin yksi epidemia-aalto. Hän sanoo kuitenkin olevan täysin mahdollista, että nyt alkanutta H1N1-epidemiaa seuraa kausi-influenssa-aalto.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tänään päivitetyn tiedon mukaan Suomessa on nyt varmistettu kaikkiaan 377 influenssa A(H1N1)v- tartuntaa.

Niin sanottua sikainfluenssaa on todettu Pohjois-Suomessa kolmessa varuskunnassa. Muualla Suomessa tapausmäärien nopeaa lisääntymistä tai laajoja yleisötartuntoja ei ole toistaiseksi havaittu. (IK)

Arkisto


Työryhmä virittää lääkehuoltoa sote-uudistukseen
22.11.2013 16:03

22.11.2013 16:03


Ritala ja Kanerva jatkavat varapuheenjohtajina
22.11.2013 13:20

22.11.2013 13:20


Apteekkariliitto palkitsi ansioituneita
22.11.2013 13:18

22.11.2013 13:18


Apteekkarit mukaan talkoisiin
22.11.2013 12:06

22.11.2013 12:06


Pähkinöitä syövät elävät pitempään
21.11.2013 10:19

21.11.2013 10:19


Fimea tarkensi melatoniinivalmisteiden luokittelua
20.11.2013 15:16

20.11.2013 15:16


Marja Airaksiselle Albert Wuokon palkinto
16.11.2013 18:38

16.11.2013 18:38


Kokkolan Keskusapteekki on Vuoden opetusapteekki
16.11.2013 17:00

Tunnustukset 16.11.2013 17:00


Iloiset opiskelijat
16.11.2013 17:00

16.11.2013 17:00


Risikko ei kannata sääntelyn vähentämistä lääkehuollossa
15.11.2013 11:04

15.11.2013 11:04