Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Siitepölykausi alkoi varhain

26.02.2015 12:09 ISTOCKPHOTO

Leppä kukkii, ISTOCKPHOTO

Allergisten piinaviikot alkoivat. Lepän siitepölyä on jo saapunut Suomeen kaukolaskeumana Keski-Euroopasta.

Ilmavirtaukset ovat tuoneet Suomeen lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä Keski-Euroopasta. Suomen eteläosissa kukinta alkaa viikon sisään.

Pähkinäpensaan odotetaan aloittavan kukintansa Suomen eteläosissa viikon sisällä. Ennusteet lupailevat keskimääräistä vähemmän koivun siitepölyä.

– Lepän ja pähkinäpensaan siitepölykaudesta odotetaan tavanomaista. Koivu kukki viime vuonna selvästi keskimääräistä runsaammin, joten tänä vuonna kukinta jää heikohkoksi, ennakoi yliopistotutkija Annika Saarto Turun yliopiston aerobiologian yksiköstä.

Tämä on jo toinen peräkkäinen vuosi, kun siitepölykausi alkaa poikkeuksellisen varhain. Viime vuonna säännöllinen siitepölytiedotus aloitettiin 21. helmikuuta.

Turun yliopiston aerobiologian yksikön siitepölytiedotusta voi seurata osoitteessa http://www.siitepoly.fi/. Ennuste päivitetään kaksi kertaa viikossa.

ERJA ELO

Arkisto


Oriolan toiminnasta löytyi tarkastuksessa useita puutteita – halusi salata Fimean raportin
22.01.2020 13:00 HANNA HYVÄRINEN

Lääkekuljetukset 22.01.2020 13:00 HANNA HYVÄRINEN


Uusi tutkimus nimeää avaintahot, joilla on valta ehkäistä antibioottiresistenssiä
21.01.2020 09:30 HANNA HYVÄRINEN

antibioottiresistenssi 21.01.2020 09:30 HANNA HYVÄRINEN


Reseptilääkkeet halpenivat, ruoka kallistui
20.01.2020 08:00 ERKKI KOSTIAINEN

hintakehitys 20.01.2020 08:00 ERKKI KOSTIAINEN


Norja esittää lääkkeiden vientirajoituksia lääkepulan torjumiseksi
16.01.2020 11:27 HANNA HYVÄRINEN

Saatavuusongelmat 16.01.2020 11:27 HANNA HYVÄRINEN


Lääkäripula pahenee edelleen – samalla lääkäreiden aikaa kuluu vääriin tehtäviin
15.01.2020 12:25 TARU VANHALA

Lääkäripula 15.01.2020 12:25 TARU VANHALA


Apta ja Farmasialiitto pääsivät neuvottelutulokseen
10.01.2020 12:35 ERKKI KOSTIAINEN

TYÖMARKKINAT 10.01.2020 12:35 ERKKI KOSTIAINEN


Apua, mikä lääkitys! Osastofarmaseutit selvittävät lääkityksiä päivystyksissä
10.01.2020 10:45 ERJA ELO

Lääkitysturvallisuus 10.01.2020 10:45 ERJA ELO


Apteekkariliitto kommentoi Kauppalehden juttua
08.01.2020 11:26 ERKKI KOSTIAINEN

TALOUS 08.01.2020 11:26 ERKKI KOSTIAINEN


Hoivakotien lääkitys kuntoon uusin opein
07.01.2020 14:25 ERJA ELO

Lääkitysturvallisuus 07.01.2020 14:25 ERJA ELO


KKV:n pääjohtaja leikkaisi lääketaksaa ja säätäisi apteekkiveroa
04.01.2020 18:56 ERKKI KOSTIAINEN

APTEEKKIVERO 04.01.2020 18:56 ERKKI KOSTIAINEN