Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Siitepölykausi alkoi varhain

26.02.2015 12:09 ISTOCKPHOTO

Leppä kukkii, ISTOCKPHOTO

Allergisten piinaviikot alkoivat. Lepän siitepölyä on jo saapunut Suomeen kaukolaskeumana Keski-Euroopasta.

Ilmavirtaukset ovat tuoneet Suomeen lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä Keski-Euroopasta. Suomen eteläosissa kukinta alkaa viikon sisään.

Pähkinäpensaan odotetaan aloittavan kukintansa Suomen eteläosissa viikon sisällä. Ennusteet lupailevat keskimääräistä vähemmän koivun siitepölyä.

– Lepän ja pähkinäpensaan siitepölykaudesta odotetaan tavanomaista. Koivu kukki viime vuonna selvästi keskimääräistä runsaammin, joten tänä vuonna kukinta jää heikohkoksi, ennakoi yliopistotutkija Annika Saarto Turun yliopiston aerobiologian yksiköstä.

Tämä on jo toinen peräkkäinen vuosi, kun siitepölykausi alkaa poikkeuksellisen varhain. Viime vuonna säännöllinen siitepölytiedotus aloitettiin 21. helmikuuta.

Turun yliopiston aerobiologian yksikön siitepölytiedotusta voi seurata osoitteessa http://www.siitepoly.fi/. Ennuste päivitetään kaksi kertaa viikossa.

ERJA ELO

Arkisto


Koronavirus kurittaa apteekkeja Euroopassa
23.06.2020 11:50 ERJA ELO

Koronavirus 23.06.2020 11:50 ERJA ELO


PGEU: Koronatilanne voi lisätä lääkkeiden saatavuushäiriöitä
23.06.2020 11:49 ERJA ELO

Koronavirus 23.06.2020 11:49 ERJA ELO


Voisivatko apteekin ammattilaiset antaa koronarokotteita?
22.06.2020 10:01 HANNA HYVÄRINEN

Koronavirus 22.06.2020 10:01 HANNA HYVÄRINEN


Lääkekorvausmenot kasvoivat taas - nousua yli 90 miljoonaa euroa
18.06.2020 09:55 ERJA ELO

Lääkekorvaukset 18.06.2020 09:55 ERJA ELO


Kysely: Suomalaiset ovat valmiita käyttämään digitaalisia terveyspalveluja
18.06.2020 08:12 HANNA HYVÄRINEN

Tutkimus 18.06.2020 08:12 HANNA HYVÄRINEN


Apteekki palasi koronakaranteenin jälkeen normaaliin arkeen
17.06.2020 10:01 ERJA ELO

Koronavirus 17.06.2020 10:01 ERJA ELO


Lääkkeiden toimitusvarmuus pysyi erinomaisena koronasta huolimatta
17.06.2020 07:55 HANNA HYVÄRINEN, ERKKI KOSTIAINEN

toimitusvarmuus 17.06.2020 07:55 HANNA HYVÄRINEN, ERKKI KOSTIAINEN


Lääkemyynnin rajoitteet päättyivät
16.06.2020 12:48 TARU VANHALA

Koronavirus 16.06.2020 12:48 TARU VANHALA


Lääketeollisuus julkaisi jälleen sidonnaisuutensa terveydenhuoltoon
15.06.2020 08:30 HANNA HYVÄRINEN

Lääketeollisuus 15.06.2020 08:30 HANNA HYVÄRINEN


Helsingin yliopistoon syksyllä ehkä 17 uutta paikkaa farmaseuttiopiskelijoille
12.06.2020 11:27 HANNA HYVÄRINEN

Koulutus 12.06.2020 11:27 HANNA HYVÄRINEN