Vain viiden potilaan oma ilmoitus lääkityksestään vastasi Reseptikeskuksessa olevia tietoja. Yhdeksän potilaan tiedot puolestaan vastasivat terveyskeskuksessa olevia tietoja. Tutkittavia oli noin 50.

Kolme eri tietolähdettä, kaikissa erilaiset tiedot samasta asiasta.

Mikä tiedoista on siis oikea?

Tätä proviisorit Niina Makkonen ja Liisa Vähälassi selvittivät noin 50 torniolaisen ikäihmisen lääkitystietojen osalta.

Kelan ylläpitämä Reseptikeskus kertoi yhtä tarinaa, Tornion terveyskeskuksen tietojärjestelmä toista.

Ja kolmannen kertoi asiakas itse puhelimitse joko Makkoselle tai Vähälassille.

Erot olivat paikoin merkittäviä.

– Vain viiden potilaan oma ilmoitus lääkityksestään vastasi Reseptikeskuksessa olevia tietoja. Yhdeksän potilaan tiedot puolestaan vastasivat terveyskeskuksessa olevia tietoja, Makkonen kertoo.

Tietojen selvittäminen ja vertaaminen kävi salapoliisityöstä

Tornion kaupungin, Helsingin yliopiston ja Tornion II Alatornion apteekin kanssa tehty yhteistutkimus kohdistettiin yli 75-vuotiaisiin torniolaisiin, joiden käytössä oli vähintään seitsemän reseptilääkettä tai ravintolisää ja joiden lääkitystä ei ollut tarkastettu kahden viime vuoden aikana.

Tutkimus oli Makkoselle ja Vähälassille varsinaista salapoliisityötä.

He saivat aluksi sairaanhoitajan tulostamat lääkelistat Tornion terveyskeskuksen Pegasos-tietokannasta.

Sen jälkeen proviisorit perehtyivät tutkittavien Reseptikeskuksen tietoihin.

Listojen saamisen jälkeen Makkonen ja Vähälassi soittivat tutkimukseen osallistuville ja pyysivät heitä kertomaan kaikista käytössä olevista lääkkeistään.

Kun lääkityslista oli saatu kuntoon, alkoi turvallisuuden tarkastelu

Kun kokonaiskäsitys kunkin potilaan lääkityksestä oli valmis, alkoi lääkityksen turvallisuuden tarkastelu.

Makkonen ja Vähälassi tarkastivat ensin lääkkeiden yhteisvaikutukset yhden tietokannan avulla, sitten lääkkeiden soveltuvuuden iäkkäille käyttämällä toista tietokantaa.

Kliinisesti merkittäviä yhteisvaikutuksia löytyi yhteensä 58, eli joillakin potilailla oli niitä lääkityksessään useampia.

Yleisimmin kyse oli varfariinista, eli verenohennuslääkkeestä.

Noin puolella tutkittavista oli käytössään lääkkeitä, joiden ei katsota soveltuvan iäkkäiden käyttöön, kuten masennuslääke amitriptyliini, antihistamiini hydroksitsiini ja muun muassa ahdistuksen hoitoon käytettävä diatsepaami.

Kolmannen tietokannan avulla selvitettiin lääkityksen haittavaikutusten riskitasot ja yksittäisten lääkkeiden riskitasot kunkin haittavaikutuksen osalta. 

Selvityksen mukaan joka viides potilas altistui lääkityksensä takia antikolinergisille haittavaikutuksille, kuten suun kuivumiselle, huimaukselle, virtsaamisvaikeuksille ja ummetukselle.

Lopuksi Makkonen ja Vähälassi merkitsivät listaan muun muassa mahdolliset päällekkäisyydet ja erityistä huomiota vaativien lääkkeiden ottoajankohdat.

– Vaikka lääkitys olisi muuten kunnossa, voi lääkkeen väärä ottoajankohta tai -tapa haitata lääkkeen imeytymistä ja näin haitata lääkehoidon toteutumista suunnitellulla tavalla, Vähälassi selventää.

Asiakas parhaiten perillä omasta lääkityksestään

Luottettavimpana tietolähteenä Makkonen ja Vähälassi päätyivät pitämään asiakkaan itse kertomaa totuutta omasta lääkityksestään.

– Tosin siinäkin saattaa olla puutteita. Lääkityksen kokonaisarviointeja tekevät ovat usein todenneet, että vasta tapaaminen asiakkaan kotona auttaa selvittämään oikeasti kaikki asiakkaan käyttämät lääkkeet, Makkonen toteaa.

Puhelimessa asiakas saattaa unohtaa jonkin lääkkeistään, tai valmiste on sellainen, ettei asiakas miellä sitä lääkkeeksi tai siitä kertominen hävettää.

Jos lääkevalmiste on saatu yksityislääkäriltä paperireseptillä, siitä ei ole missään järjestelmässä mitään tietoa.

– Näiden tapausten määrä vähenee nyt merkittävästi, koska kaikki lääkemääräykset täytyy tehdä sähköisesti, ja poikkeustilanteessa tehdyt paperiset tai puhelinmääräykset sähköistetään apteekissa. Näin ainakin Reseptitietokeskuksesta löytyy tieto kaikista määrätyistä reseptilääkkeistä, Makkonen toteaa. 

Lisää aiheesta