Ikäihmisten kaatumiset maksavat Salolle yli miljoona euroa vuodessa. Ennaltaehkäisyyn satsaavassa kaupungissa on tehty jo yli 300 lääkearviota.

Miksi ihmeessä kaatumisesta toipuvat potilaat käyttävät edelleen runsaasti rauhoittavia lääkkeitä?

Näin ihmetteli Pamela Miettinen kolme vuotta sitten työskennellessään tilapäisesti avohoidon ylilääkärin sijaisena Salon terveyskeskussairaalassa.

Miettinen keskusteli asiasta johtavan lääkärin, vanhustenhuollon ylilääkärin ja terveyskeskuksen johtavan farmaseutin, Leena Kaarlosen kanssa.

Tämän seurauksena päätettiin käydä perusteellisesti läpi kaikkien 75 vuotta täyttäneiden kaatumistapaturmapotilaiden lääkitykset, sairaudet ja mahdolliset aiemmat murtumat.

– Kahden kuukauden alkuseurannan aikana tarkastimme neljäkymmentä potilasta. Huomasimme, että aika monella oli todellakin käytössä kaatumiselle altistavia lääkkeitä, esimerkiksi bentsodiatsepiinejä käytti 59 prosenttia, Leena Kaarlonen kertoo.

Tästä käynnistyi isompi projekti: Kaarlonen on arvioinut kolmen vuoden ajan lääkitystiedot kaikilta yli 75-vuotiailta, jotka ovat tulleet Salon terveyskeskuksen päivystykseen kaatumisen takia.

Kaatumiset maksavat yli miljoonan vuodessa

Kaatumistapaturmien hoito tulee kalliiksi. Erittäin kalliista hoidosta puhutaan silloin, kun hauraalta vanhukselta murtuu lonkka, kuten helposti käy.

Projektin kaksi kuukautta kestäneen alkuseurannan aikana Salossa kaatui 40 iäkästä potilasta. Hoidosta aiheutui välittöminä kustannuksia lähes 180 000 euron lasku. Summa koostui sairaala- ja vuodeosastomaksuista.

Mukana eivät olleet kulut, jotka tulevat esimerkiksi hoivakotiin joutumisesta – pahimmillaan lonkkansa murtanut iäkäs potilas jää vuodeosastolle loppuiäkseen.

– Tämän perusteella voidaan arvioida, että yli 75-vuotiaiden kaatumiset maksavat Salon kaupungille vuodessa yli miljoonaa euroa, mikä on prosentti Salon terveyspalveluiden kaikista menoista, lääkäri Pamela Miettinen laskee.

Muutoksia yli puoleen lääkityksistä

Kaarlonen on tähän mennessä arvioinut noin 330 päivystyspotilaan lääkityksen. Arviointi tapahtuu niin, että kun sopiva potilas tulee päivystyspoliklinikalle, hoitajat tulostavat hänen lääkityslistansa.

– Tutkin, onko potilaalla käytössä kaatumiselle altistavia lääkkeitä, onko lääkkeillä haitallisia yhteisvaikutuksia tai ovatko lääkkeet muuten iäkkäille sopimattomia, hän kertoo.

Iäkkäillä voi olla monenlaisia ongelmia lääkkeiden kanssa, koska lääkkeiden poistuminen elimistöstä hidastuu ikääntyessä. Myös munuaisten tai maksan vaurioituminen herkistää lääkkeiden haittavaikutukselle.

Kaarlonen hyödyntää arviointivaiheessa Terveysportin tietokantoja, THL:n IKINÄ-listaa ja Fimean Iäkkäiden lääkitystietokantaa.

Lopuksi hän kirjaa arvion ehdotuksineen potilastietojärjestelmään ja lähettää potilaan omalääkärille ehdotuksen mahdollisista lääkitysmuutoksista.

Arvioinnit ovat lääkäreille tärkeä työkalu lääkityksen hyötyjen ja mahdollisten haittojen punnitsemisessa.

– Tarvittavista muutoksista päättää aina hoitava lääkäri, Kaarlonen korostaa. Viimeisimmässä seurannassa (syyskuu 2013, 40 potilasta) havaittiin, että lääkärit olivat tehneet muutoksia useamman kuin joka toisen (53 %) iäkkään potilaan kokonaislääkitykseen.

Dramaattinen käänne sai selityksen

Lääkityksen korjaaminen oikeaksi saattaa vaikuttaa dramaattisesti potilaan vointiin.

Pamela Miettinen muistaa tapauksen, jossa kotoa terveyskeskussairaalaan joutunut iäkäs nainen oli osastolla passivoitunut nopeasti.

Kotiuttamisen yhteydessä syyksi paljastui keskushermostoon vaikuttava lääke, joka oli jäänyt vahingossa roikkumaan lääkelistaan, vaikka se oli ajat sitten poistettu potilaan käytöstä.

– Jos lääkitystä halutaan arvioida, on tarkka tieto potilaan käyttämästä kotilääkityksestä välttämätön, Miettinen huomauttaa.

Päivystyksessä ei välttämättä ole paikkaansa pitävää tietoa potilaan lääkityksestä, jos hän ei ole tullut sairaalaan kotihoidon kautta.

Näissä tapauksissa lääkitys pitäisi ehtiä tarkastaa omaisten kanssa, mutta päivystys on kiireinen paikka.

Päivystykseen kaatumisen takia tulleilla vanhuksilla tyypillisesti ongelmia aiheuttavat unilääkkeet tai muut rauhoittavat lääkkeet, verenpainelääkitys ja antikolinergiset lääkkeet.

Tutkituista potilaista moni on kroonisesti sairas: on dementiaa, sepelvaltimotautia ja munuaisten vajaatoimintaa.

– Pääasiallinen syy kaatumiseen on usein perussairaus, mutta lääkitys voi pahentaa taudin aiheuttamaa taipumusta kaatumiseen, Miettinen sanoo.

Lääkäreille apua taskuoppaasta

Kaarlonen ja Miettinen ovat laatineet lääkäreiden ja hoitajien avuksi Iäkkään lääkityksen arvioinnin taskuoppaan.

Oppaassa on yleistietoa muun muassa iäkkäillä vältettävistä valmisteista ja mitä pitäisi ottaa huomioon, jos potilaalla on diabetesta tai munuaisten vajaatoimintaa.

Tavoitteena on, että lääkäri punnitsee jo lääkkeitä määrätessään valmisteiden haitat ja hyödyt.

Kaksikko on järjestänyt myös koulutuksia esimerkiksi vanhuspalveluiden ja terveyskeskuksen hoitajille ja yhteistyölääkäreille. Niissä on käyty läpi ryhmätöinä itse kerättyjä potilastapauksia.

Lisäksi Kaarlonen ja Miettinen perehdyttävät Salon kaupungin palvelukseen kesäsijaisiksi tulevat lääkärit iäkkäiden lääkitykseen liittyviin ongelmiin. Suhtautuminen on ollut positiivista.

– Lääkärit ovat olleet tässä aktiivisesti mukana, Miettinen vahvistaa.

Hyödyn arvo vielä mittaamatta

Lääkehoidon arviointien kustannusvaikuttavuutta on vaikea arvioida, koska kaikki vanhusten kaatumiset eivät johdu puhtaasti lääkkeistä.

– Kaatujat ovat usein monisairaita potilaita, siksi ei voida syyttää yksin lääkkeitä. Monella on dementiaa, munuaisten vajaatoimintaa ja moni käyttää rollaattoria, Pamela Miettinen listaa.

Tällaisista lähtökohdista ei ole tavatonta, että potilas kaatuu uudestaan lääkityksen arvioinnista huolimatta.

Salon kokemusten perusteella Kaarlonen ja Miettinen suosittelevat kuitenkin lääkityksen arviointia myös muihin Suomen kuntiin.

– Oma kokemus arvioinneista on ollut myönteinen. Iäkkäiden potilaiden kaatuminen on yleinen ongelma Suomessa, sanoo Miettinen.

Lisää aiheesta