Rautatabletit voivat vähentää naisen väsymystä ilman anemiaakin
05.06.2012 11:03
Monet uupumusta tuntevat naiset saattaisivat hyötyä rautatableteista, vaikka heillä olisi vain lievä raudan puutos eikä varsinaista anemiaa.
Kanadalaistutkimuksessa uupumus helpotti useilla jo kuuden viikon kuurilla.
Tutkimus julkaistiin Kanadan lääkäriliiton CMAJ-lehdessä, ja siihen osallistui kaksisataa 18–53-vuotiasta uupumusta kokevaa naista, joiden veren ferritiinipitoisuus oli alle 50 mikrogrammaa litrassa, mikä on hieman alhainen mutta ei täytä anemian kriteereitä.
Naiset saivat kolmen kuukauden ajan joko rautatabletteja tai lumevalmistetta, minkä päätteeksi heidän uupumusoireensa arvioitiin uudelleen. Tällöin uupumusoireet olivat lievittyneet noin viidenneksen paremmin ryhmässä, joka sai rautatabletteja. Kaikkiaan rautatabletteja syöneiden uupumus lieventyi puoleen tutkimuksen alussa arvioidusta.
Tuloksia tulkitessa on hyvä muistaa, etteivät naiset sairastaneet vakavaa uupumusta, joten tuloksia ei voi yleistää kaikkiin uupumuspotilaisiin. Havainnot silti nostavat esille lievän raudanpuutoksen mahdollisena syynä uupumukseen. (UP Duodecim)
Arkisto
Lihava ja liikkumaton tupakoitsija menettää 6-8 tervettä elinvuotta
|
Teva osti Actavisin rinnakkaislääkkeet
|
Omega-3-rasvahapot voivat vähentää kohtalokkaita sydänkohtauksia
|
Psoriaasin hoitaminen voi auttaa myös sepelvaltimoita
|
Teini-iän paino kertoo sydämen vajaatoimintariskin
|
Diabetesta sairastavat alttiita myös monille syöville
|
Lääkärilehti: Lääkkeitä vedetään pois myynnistä
|
Masennuslääkkeet huonoja lasten vakaviin masennuksiin
|
Täysjyvävilja pidentää elinikää
|
Oriola-KD osti Pharmaservicen
|
