Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Ratiopharmin ja Phoenixin omistaja teki itsemurhan

06.01.2009 21:29

Maailman sadan rikkaimman ihmisen joukkoon lukeutunut saksalainen liikemies Adolf Merckle on tehnyt itsemurhan, kertoo hänen perheensä.

74-vuotias Merckle jäi junan alle myöhään maanantaina Lounais-Saksassa Blaubeurenin kaupungissa. Perheen antaman lausunnon mukaan itsemurhan taustalla oli Mercklen yhtiöiden epätoivoinen tilanne, jonka finanssikriisi oli aiheuttanut.

Merckle oli Forbes-lehden mukaan viime vuonna maailman 94. rikkain ihminen ja Saksan viidenneksi rikkain. Finanssikriisin lisäksi hänen taloudellisen ahdinkonsa taustalla olivat Volkswagenin osakkeilla tehdyt huonot kaupat, joissa hän menetti osan omaisuudestaan.

Merckle peri isältään 1930-luvulla lääkealan yrityksen, jossa oli 80 työntekijää. Tästä pesämunasta hän rakensi vuosikymmenten aikana yritysryppään, jossa on 100 000 työntekijää ja jonka myynnin arvo on 30 miljardia euroa. Mercklen perheen holdingyhtiö hallitsee muun muassa lääkeyhtiö ratiopharmia, Tamron omistavaa lääketukkuri Phoenixiä ja sementtiä valmistavaa HeidelbergCementiä.

Merckle oli viime viikot yrittänyt neuvotella pankkien kanssa lainojen uudelleenjärjestelyistä. Perheen mukaan kyvyttömyys tehdä mitään tilanteelle mursi hänet lopulta ja hän päätyi lopettamaan elämänsä. (STT-Reuters-EK)

Arkisto


Ruusufinneistä puolet perinnöllisiä
10.09.2015 08:35 UUTISPALVELU DUODECIM

10.09.2015 08:35 UUTISPALVELU DUODECIM


Parin minuutin pikatreeni korjaa diabeetikon sydäntä
10.09.2015 08:20 UUTISPALVELU DUODECIM

diabetes 10.09.2015 08:20 UUTISPALVELU DUODECIM


Reseptilääkkeen saa apteekista mukaan lähes aina
09.09.2015 09:13 ERJA ELO

toimitusvarmuus 09.09.2015 09:13 ERJA ELO


Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja: Farmasistit kotisairaanhoidon matkaan
08.09.2015 11:30 VIRPI EKHOLM

Uudistuva terveydenhuolto 08.09.2015 11:30 VIRPI EKHOLM


Uudella menetelmällä vauhtia lääkekehitykseen
08.09.2015 08:23 TIINA KUOSA

Lääkekehitys 08.09.2015 08:23 TIINA KUOSA


Nokian 1. Apteekki juhlii 100-vuotista työtään
07.09.2015 11:01 INKERI HALONEN

Apteekki palvelee 07.09.2015 11:01 INKERI HALONEN


Risikko: Sairaanhoitajien antama palaute vastaa täysin omia kokemuksiani
07.09.2015 10:18 INKERI HALONEN

Uudistuva terveydenhuolto 07.09.2015 10:18 INKERI HALONEN


Espoon kotihoito siirtyy koneelliseen annosjakeluun
04.09.2015 13:49 INKERI HALONEN

Annosjakelu 04.09.2015 13:49 INKERI HALONEN


Sairaanhoitajat: Apteekin vastuu kasvaa, ja hyvä niin
04.09.2015 11:22 VIRPI EKHOLM

Uudistuva terveydenhuolto 04.09.2015 11:22 VIRPI EKHOLM


Terveyspisteiden sairaanhoitajat: Tämän palvelun kysyntä kasvaa
03.09.2015 13:25 INKERI HALONEN

Apteekin lisäpalvelut 03.09.2015 13:25 INKERI HALONEN