Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Pikkutyttö kuoli sikainfluenssaan

04.11.2009 20:58

Torniossa maanantai-iltana kuollut 8-vuotias tyttö menehtyi sikainfluenssaan. Lapsella ei ollut influenssan komplikaatioille altistavia perussairauksia. Kyseessä on toinen sikainfluenssaan liittyvä kuolemantapaus Suomessa.

Viranomaisten mukaan varmistettujen sikainfluenssa- eli influenssa A(H1N1)v -löydösten määrä on yli tuplaantunut viime viikkoina. Suurin osa tuoreista löydöksistä on Pohjois-Suomesta, mutta niitä on ilmaantunut lisääntyvästi myös muualla Suomea.

Kaikkiaan Suomessa on varmistettu jo yli 1 200 sikainfluenssatartuntaa. Viranomaisten mukaan todellinen sairastuneiden määrä on moninkertainen, sillä vain murto-osassa otetaan laboratoriokoe. Epidemia on alkanut myös useissa muissa Euroopan maissa.

Edelleen valtaosalla väestöä sikainfluenssa muistuttaa tavallista kausi-influenssaa, mutta sairastuvuus on kausi-influenssaa suurempi. Tämänhetkisten tietojen mukaan nuorilla ja nuoremmissa ikäryhmissä esiintyy vaikeita tautimuotoja tavallista kausi-influenssaa useammin.

Rokote on turvallinen

Suomeen on jaettu jo puoli miljoonaa sikainfluenssarokotetta ja rokotukset ovat käynnissä koko maassa. Parhaillaan monin paikoin rokotetaan raskaana olevia ja jo riskiryhmiäkin. Kuuden kuukauden ikäisten ja vanhempien lasten rokotukset käynnistyvät raskaana olevien ja riskiryhmien jälkeen. Kunnat tiedottavat aikatauluista asukkailleen.

Suomessa käytettävä sikainfluenssarokote Pandemrix on hyväksytty käyttöön Euroopan lääkevirastossa EMEA:ssa, ja Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee sen käyttöä. Rokotteen tehosteainetta eli adjuvanttia on tutkittu jo ennen kuin sen käyttöä on alettu harkita rokotteissa. Suomeen ostettujen rokotteiden tehosteaine ei ole uusi keksintö, sillä samankaltaista tehosteainetta sisältävää kausi-influenssarokotetta on käytetty jo vuodesta 1997 yli 40 miljoonaa annosta.

Sikainfluenssa on kiistatta ollut raskaana oleville vaarallisempi kuin muille samanikäisille naisille, joten raskaana olevien kannattaa ottaa rokote. Etenkin loppuraskauden rokotus suojaa syntyvää vauvaa, jota itseään ei voida rokottaa.

Rokote voi aiheuttaa samantyyppisiä haittavaikutuksia kuin kausi-influenssarokotukset. Rokotuskohdan kipeytyminen on hyvin yleistä. Osalla rokotetuista ilmenee lisäksi päänsärkyä, lihas- ja nivelkipua sekä lämmönnousua. Haittavaikutukset menevät ohi päivässä tai parissa.

Sikainfluenssavirus ei ole ehtinyt muuntua puoli vuotta sitten rokotteeseen tehdyn virusvalinnan jälkeen, ja siksi rokotteen tehon odotetaan olevan hyvä. (EK)

Lähde: STM ja THL

Arkisto


Etanoli ja nikotiini istukalle haitallisempia yhdessä kuin erikseen
30.05.2017 09:00

30.05.2017 09:00


Kelan tutkijat: Näiden lääkeaineiden korvausmaksut muuttuivat eniten
29.05.2017 12:39 HANNA KOSKINEN, TERHI KURKO

Lääketalous 29.05.2017 12:39 HANNA KOSKINEN, TERHI KURKO


Kliininen tutkimus osoitti – apteekeissa voidaan pienentää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä
29.05.2017 10:00 INKERI HALONEN

Apteekki palvelee 29.05.2017 10:00 INKERI HALONEN


Arviointi karsi vanhan miehen lääkkeitä rajusti
24.05.2017 10:00 PILVI MOBERG

Lääkitys kuntoon 24.05.2017 10:00 PILVI MOBERG


Isot pettymykset seuraavat toisiaan – läpimurto Alzheimer-taudin hoidossa vielä kaukana
23.05.2017 10:00 VIRPI EKHOLM

Lääkehoito 23.05.2017 10:00 VIRPI EKHOLM


Suomalaistutkimus: sopimaton lääkitys lisää lonkkamurtuman riskiä
23.05.2017 09:52 ELINA AALTONEN

Lääkehoito 23.05.2017 09:52 ELINA AALTONEN


Vahva näyttö: Liikuntahoito tehokasta ja turvallista pitkäaikaissairaille
22.05.2017 12:11 ERJA ELO

Liikkujan Apteekki 22.05.2017 12:11 ERJA ELO


Suomalaisväitös: Yksi geenitesti auttaisi useiden lääkkeiden annostelussa
22.05.2017 09:43 VIRPI EKHOLM

Lääkehoito 22.05.2017 09:43 VIRPI EKHOLM


Professori rauhoittelee kohua hormonikierukan rintasyöpäriskistä
19.05.2017 09:04 VIRPI EKHOLM

Lääkehoito 19.05.2017 09:04 VIRPI EKHOLM


Lapsuuden lihavuus nelinkertaistaa diabetesriskin
18.05.2017 10:18 UUTISPALVELU DUODECIM

diabetes 18.05.2017 10:18 UUTISPALVELU DUODECIM