Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Pekka Puska THL:n pääjohtajaksi ja Jukka Männistö Valviran ylijohtajaksi

27.11.2008 22:21

Valtioneuvosto on nimittänyt LKT, pääjohtaja Pekka Puskan ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajaksi vuosiksi 2009-2013.

Vuonna 1977 Kansanterveyslaitoksen (KTL) palvelukseen tullut Pekka Puska on toiminut laitoksen pääjohtajana vuodesta 2003 lukien. Maailman terveysjärjestön kroonisten tautien ehkäisyn ja terveyden edistämisen johtajana hän toimi vuosina 2001-2003 ja kansanedustajana vuosina 1987-1991.

Valtioneuvosto nimitti tänään myös varatuomari, ylijohtaja Jukka Männistön ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ylijohtajaksi vuosiksi 2009-2015. Männistö on johtanut Terveydenhuollon oikeusturvakeskusta (Teo) vuodesta 2005 lukien.

THL syntyy KTL:n ja Stakesin yhdistyessä ja Valvira Teo:n ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen yhdistyessä. Uudet virastot ovat sosiaali- ja terveysministeriön alaisia.

THL edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä, ehkäisee sairauksia ja sosiaalisia ongelmia sekä kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

Valvira puolestaan edistää ohjauksen ja valvonnan keinoin oikeusturvan toteutumista ja palvelujen laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä elinympäristön ja väestön terveysriskien hallintaa. (EK)

Arkisto


Yksityisten apteekkien verojalanjälki yli 360 miljoonaa euroa
28.10.2016 09:15 ERKKI KOSTIAINEN

Yhteiskuntavastuu 28.10.2016 09:15 ERKKI KOSTIAINEN


Apteekkariliitto: Apteekkeja lisää, itsehoitolääkkeisiin kilpailua, osaaminen paremmin käyttöön
27.10.2016 14:12 INKERI HALONEN

Apteekkijärjestelmä 27.10.2016 14:12 INKERI HALONEN


Apteekit rajoittavat parasetamolin myyntiä Ruotsissa
26.10.2016 12:05 INKERI HALONEN

Potilasturvallisuus 26.10.2016 12:05 INKERI HALONEN


Kellot siirretään pian talviaikaan – käytä extratunti liikuntaan!
26.10.2016 09:02 ERJA ELO

Liikunta 26.10.2016 09:02 ERJA ELO


Norjan apteekkimarkkinat kolmen jätin käsissä – tukkuomistus vaikuttaa apteekin tuotevalikoimaan
25.10.2016 08:32 ERJA ELO

Ulkomaat 25.10.2016 08:32 ERJA ELO


Suomi halutaan mukaan kilvoitteluun – Euroopan lääkeviraston uudesta sijainnista kisataan
24.10.2016 14:12 INKERI HALONEN

Lääketeollisuus 24.10.2016 14:12 INKERI HALONEN


Ruotsissa lääketukku päästi väärennettyjä HIV-lääkkeitä jakeluun – menettää toimilupansa
24.10.2016 11:10 INKERI HALONEN

Potilasturvallisuus 24.10.2016 11:10 INKERI HALONEN


Apteekit toimittavat tuhansia lääketoimituksia kotioville vuosittain
24.10.2016 09:15 KATARIINA KALSTA

Apteekki palvelee 24.10.2016 09:15 KATARIINA KALSTA


Potilasturvallisuus vaarantui - Ruotsi peruu apteekkiluvat neljältä apteekilta
19.10.2016 13:00 INKERI HALONEN

Potilasturvallisuus 19.10.2016 13:00 INKERI HALONEN


Huonokuntoiset 18-vuotiaat suurentuneessa vaarassa kuolla ennenaikaisesti
19.10.2016 08:28 UUTISPALVELU DUODECIM

Elämäntavat 19.10.2016 08:28 UUTISPALVELU DUODECIM