Orion aloittaa yt-neuvottelut
19.11.2008 10:07
Orion aloittaa yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa enimmillään 300 henkilön vähennyksiin.
Samalla Orion keventää lääketutkimuksen ja -kehityksen toimintamallia. Tavoitteena on aikaisempaa joustavampi kustannusrakenne ja toimintatapa sekä kustannusten alentaminen, Orion kertoo pörssitiedotteessaan.
Neuvottelujen kohteena olevat uudelleenjärjestelyt kohdistuvat pääosin tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Muutoksilla Orion varautuu varmistamaan toimintaedellytyksensä ja kilpailukykynsä myös jatkossa, kun sen tärkeimpiä tuotteita suojaavien peruspatenttien voimassaolo päättyy ensi vuosikymmenen alkupuolella.
Neuvottelut eivät vaikuta Orionin lokakuun lopulla osavuosikatsauksessa julkistamaan arvioon vuoden 2008 talouskehityksestä. (EK)
Arkisto
STM valmistelee muutoksia lääkejakelun kriisivalmiuteen
|
Tupakkavieroituslääke saattaa auttaa myös juomisen vähentämisessä
|
Laihduttaminen parantaa diabeteksen – onnistuu myös perusterveydenhuollossa
|
Monet syövät yleistyvät lihavuuden ja diabeteksen takia
|
Kysely kertoo - näin apteekit suosittelevat lääkkeettömiä hoitoja
|
Anafylaksian ensiavusta toivotaan kansalaistaitoa
|
Kylmä rasittaa diabeetikon terveyttä
|
Lyhyemmät kuurit vähentäisivät opioidiriippuvaisuutta
|
Lääkelain muutosehdotukset lausuntokierrokselle
|
Fimean selvitys apteekkien talouden kehittymisestä valmistui
|
