Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Lääkelaitos: Kuntaliitokset eivät muuta apteekkien sijaintialueita

05.12.2008 10:13

Vuoden 2009 alussa toteutuu 32 kuntaliitosta ja kuntien määrä vähenee 67:llä. Lääkelaitos muistuttaa, että kuntaliitokset eivät muuta apteekkien sijaintialueita.

Lainsäädäntö edellyttää, että maassa on apteekkeja siten, että väestö voi saada lääkkeitä ilman vaikeuksia. Apteekkilupa myönnetään apteekkiliikkeen harjoittamiseen tietyn kunnan tai kunnan osan alueella.

Lääkelaitos on pääsääntöisesti määritellyt apteekkien sijaintialueeksi koko kunnan alueen. Lääkelaitoksen mukaan kuntaliitos ei kuitenkaan mahdollista apteekin sijoittumista vapaasti uuden liitoskunnan alueella.

Lääkelaitos arvioi ja uusii liitoskuntien apteekkien aluepäätökset, kun apteekin toimilupa tulee avoimeksi tai kun alueelle perustetaan uusia apteekkeja. Samassa yhteydessä päivitetään apteekkien viralliset nimet. (VE)

Arkisto


Sepelvaltimotautia pystyy hoitamaan uudella tulehduslääkkeellä
30.08.2017 08:58 Uutispalvelu Duodecim

30.08.2017 08:58 Uutispalvelu Duodecim


Tärkeää työtä! Savonlinnassa apteekit tukevat stumppausryhmiä
29.08.2017 09:09 INKERI HALONEN

Tupakoinnin lopetus 29.08.2017 09:09 INKERI HALONEN


Ehkäisyn etulinjassa – Myös apteekit sanovat stop diabetekselle
28.08.2017 09:09 INKERI HALONEN

Kansanterveys 28.08.2017 09:09 INKERI HALONEN


Kahvi turvallista myös sydänkohtauksen jälkeen
25.08.2017 08:00 Uutispalvelu Duodecim

25.08.2017 08:00 Uutispalvelu Duodecim


Onnea! Muuntokoulutetut farmaseutit valmistumassa Oulussa
24.08.2017 09:00 INKERI HALONEN

Koulutus 24.08.2017 09:00 INKERI HALONEN


Turun Runosmäki saa kauan kaivatun apteekin – ja Suomen nuorimman apteekkarin
23.08.2017 08:35 ERJA ELO

Apteekkijärjestelmä 23.08.2017 08:35 ERJA ELO


Tupakkayhtiöt hamusivat nikotiinipurkkia – uskoivat niiden tukevan tupakointia
21.08.2017 07:31 Uutispalvelu Duodecim

Tupakoinnin lopetus 21.08.2017 07:31 Uutispalvelu Duodecim


Statiinilääkityksen lopettaminen altistaa uudelle aivoinfarktille
21.08.2017 07:07 Uutispalvelu Duodecim

Lääkehoito 21.08.2017 07:07 Uutispalvelu Duodecim


Apteekkariliitto: Renkomäen apteekin tapaus järkyttää koko toimialaa
17.08.2017 16:45 ERJA ELO

Potilasturvallisuus 17.08.2017 16:45 ERJA ELO


Aivoinfarktin estolääke palaa korvattavaksi
17.08.2017 13:50 ELINA AALTONEN

Lääkekorvaukset 17.08.2017 13:50 ELINA AALTONEN