Lääkealan keskuksen perustaminen eteni eduskunnassa
09.06.2009 17:42
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen perustaminen on enää viimeistä sinettiä vailla. Kuva: Eduskunta
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi tiistaina hallituksen esityksen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen perustamisesta.
Valiokunnan mietintöön jätettiin kaksi vastalausetta. Sosiaalidemokraatteja edustavat valiokunnan jäsenet Anneli Kiljunen, Marjaana Koskinen, Satu Taiveaho ja Maria Guzenina-Richardson esittivät, että lakiehdotukset hylättäisiin, ja että eduskunta edellyttäisi hallitukselta uutta esitystä lääkehallinnon uudistamiseksi professori Jussi Huttusen vuosi sitten toukokuussa julkistaman selvityksen pohjalta.
Päivi Räsänen (kd.) puolestaan ehdotti, että uuden keskuksen toiminnoista lupa- ja valvontatehtävät jätettäisiin Helsinkiin. Hanketta vastustava kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara ei osallistunut päätöksentekoon lainkaan.
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) on jo aiemmin päättänyt, että uusi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus perustetaan Kuopioon. Samalla Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus Rohto lakkautetaan ja niiden tehtävät siirtyvät pääosin uuteen keskukseen. Keskuksen on määrä aloittaa toimintansa jo marraskuun alussa tänä vuonna. (EK)
Arkisto
Eläinantibiooteissa luvassa saatavuusongelmia
|
Vauvan odotus -oppaat jaossa apteekeissa
|
Apteekkariliitto jakoi 30 000 euroa apurahoja
|
GSK valittaa Ruotsin parasetamolipäätöksestä
|
Nepaliin apua myös Rajamäen apteekista
|
SSRI-lääkkeet alkuraskaudessa eivät lisää epämuodostumia
|
120-vuotias Tamro etsii uusia väyliä
|
Asiakas voi uudistaa reseptinsä kohta Omakannan kautta
|
Stumppaus kannattaa vielä eläkkeelläkin
|
Midatsolaami vaihtokelpoisten listalle
|