Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Lääkäriliitto ja lääketeollisuus vastustavat lääkehallinnon alueellistamista

02.10.2008 16:39

Suomen Lääkäriliiton mielestä lääkehallinnon alueellistaminen ei ole järkevää, koska sen vuoksi menetettäisiin asiantuntevan henkilöstön osaamista.

Lääkäriliiton mielestä uudelle lääkealan keskukselle sekä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle suunnitellut tehtäväjaot eivät vaikuta toimivilta.

- Euroopassa lääkehuollon lupa-asiat ollaan yhdistämässä saman katon alle. Suomessa kehitys menisi esityksen mukaan päinvastaiseen suuntaan, liitto perustelee tiedotteessa.

Lääkäriliitto arvioi, että alueellistaminen vaikeuttaisi myös EU-tason yhteistyötä etenkin lääkkeiden myyntilupa- ja lääketurvallisuuden arvioinnissa.

Lääketeollisuus ry kannattaa Lääkealan keskuksen perustamista ja lääkealan tutkimuksen kehittämistä mutta muistuttaa, että lääkehallinnon uudelleen organisointi ei saa vaarantaa lääkkeiden saatavuutta.

Lääketeollisuuden mielestä keskus pitäisi perustaa Helsinkiin.

- Keskuksen alueellistaminen johtaisi henkilöstön suureen vaihtuvuuteen ja vääjäämättä hakemusten ruuhkautumiseen. Tämä näkyisi potilaiden käytössä olevien lääkevalmisteiden saatavuusongelmina. Pitkällä aikavälillä alueellistaminen heikentäisi myös Suomen mahdollisuuksia vaikuttaa EU:n lääkevalvontaan ja lääkepolitiikkaan, Lääketeollisuus ry toteaa tiedotteessaan. (EK)

Arkisto


Fimea esittää biologisten lääkkeiden vaihtoa apteekkiin
11.06.2019 09:30 OLLI-PEKKA TIAINEN

Biosimilaarit 11.06.2019 09:30 OLLI-PEKKA TIAINEN


Omaishoitajien lääkehoito ontuu
07.06.2019 15:42 ERJA ELO

Lääkehoito 07.06.2019 15:42 ERJA ELO


Aino-Kaisa Pekonen sosiaali- ja terveysministeriksi
06.06.2019 11:20 ERJA ELO

Uusi hallitus 06.06.2019 11:20 ERJA ELO


Rinteen hallitus jatkaa apteekkialan uudistamista
06.06.2019 08:09 ERJA ELO

Apteekkijärjestelmä 06.06.2019 08:09 ERJA ELO


Opioidikipulääke lisää keuhkokuumeen riskiä Alzheimerin tautia sairastavilla
05.06.2019 09:17 ERJA ELO

kipulääkkeet 05.06.2019 09:17 ERJA ELO


Lääkkeiden puhdistus hoivakotiin ja vessoihin
31.05.2019 13:37 ERJA ELO

Ympäristö 31.05.2019 13:37 ERJA ELO


Apteekkareiden arkielämää kuvaava videosarja julki – näitä saa jakaa!
31.05.2019 13:25 ERJA ELO

Apteekki palvelee 31.05.2019 13:25 ERJA ELO


Kela varoittaa lääkäreitä vahvoista opioideista
29.05.2019 15:02 OLLI-PEKKA TIAINEN

Lääkkeiden väärinkäyttö 29.05.2019 15:02 OLLI-PEKKA TIAINEN


Hengityssairaudet yhteydessä suurentuneisiin sydänriskeihin
29.05.2019 08:12 UUTISPALVELU DUODECIM

astma 29.05.2019 08:12 UUTISPALVELU DUODECIM


Annosjakelun palveluseteli säästää Pohjois-Karjalassa
24.05.2019 14:51 INKERI MERILUOTO

Annosjakelu 24.05.2019 14:51 INKERI MERILUOTO