Hyssälä sallisi nikotiinikorvikkeiden myynnin ravintoloissa
25.03.2009 16:38
Kuva: Tuulikki Holopainen
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) ehdottaa, että tupakkalainmuutoksen yhteydessä myös lääkelakia muutettaisiin niin, että nikotiinikorvaustuotteiden myynti sallittaisiin myös ravintoloissa.
- Tupakkalakko horjuu usein alkoholin käytön yhteydessä, joten nikotiinivalmisteiden tarve voi olla juuri ravintoloissa suuri. Siksi tupakoinnin lopettamisen helpottamiseksi olisi perusteltua, että nikotiinivalmisteita olisi saatavilla myös ravintoloissa, Hyssälä perustelee.
Asia oli tänään esillä sosiaalipoliittisessa ministeriryhmässä, joka käsitteli tupakkalain muuttamista.
Nikotiinikorvausvalmisteita on saanut myydä helmikuusta 2006 lähtien apteekkien lisäksi tupakkaa myyvistä kaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta, joilla on myyntiin oikeuttava lupa.
- Myynnin laajentaminen ravintoloihin ja ravitsemusliikkeisiin ei ole siten enää uusi avaus lääkepoliittisesti, Hyssälä sanoo. (EK)
Arkisto
Andersin jatkaa puheenjohtajana
|
Apteekkariliitto jakoi ansiomerkkejä
|
Medifon ja Berner sopivat yhteistyöstä
|
75-vuotias Kela kehittyy
|
Apteekit testaavat diabetesriskiä
|
Chemeda vaatii korvauksia
|
Travatan- ja Duotrav-tippojen korvattavuus päättymässä
|
Evira tyytyväinen yritysten omavalvontaan
|
NutropinAq-valmisteen korvattavuus jatkuu
|
Flunssaa vai piileväksi jäänyt astma?
|

