Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Harkiten nettiin

27.02.2012 21:58 ISTOCKPHOTO/ELIAS

,

Internetin mahdollisuuksia hyödyntävät yritysten lisäksi myös hakkerit, huijarit ja kaupustelijat. Mihin kannattaa lähteä mukaan?

Viime vuoden syksyllä tapahtuneet laajat tietomurrot toivat hyvin esille sen, kuinka haavoittuvaisia niin kansalaiset kuin yrityksetkin ovat netissä tapahtuvien hyökkäysten edessä. Tuhansien suomalaisten henkilökohtaisia tietoja julkaistiin internetin tiedonjakosivuilla. Mukana oli myös jonkin verran apteekeille kuuluneita sähköpostiosoitteita.

Tavallisesti apteekit kohtaavat netissä tungettelevaa markkinointia ja hämäriä päivityspyyntöjä. Myös todellisia huijausyrityksiä esiintyy.

Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiaisen mukaan apteekkeja yrittävät rahastaa etenkin erilaiset nettihakemistot.

– Taannoin esimerkiksi Eniro-numeropalvelun tunnettuutta hyödyntänyt postilokerofirma ahdisteli apteekkeja ja vaati päivittämään tiedot omaan palveluunsa. Apteekin kieltäydyttyä soittaja oli saattanut kertoa, että aiemmin tehty sopimus velvoittaa jatkamaan asiakkaana, vaikka tällaisia sopimuksia ei oltu koskaan tehty, Kostiainen sanoo.

Kostiainen peräänkuuluttaa netissä tervettä harkintaa.

– Jos ei ole itse kuullut esimerkiksi nettihakemistosta, niin tuskin on kovin moni muukaan. Hakemistopalveluista Suomessa eniten käytetty Enirokaan ei mahdu viidenkymmenen käytetyimmän nettisaitin joukkoon, Kostiainen muistuttaa.

Riskeihin varautumisen lisäksi on myös mietittävä, miten ja kenelle netissä kannattaa näkyä.

Nurmijärven Seitsemän veljeksen apteekin apteekkari Eeva Teräsalmen mukaan apteekin tulee olla siellä, missä asiakkaatkin ovat, mutta mitä tahansa julkisuutta ei kannata hankkia keinolla millä hyvänsä.

– Apteekki ei voi paljoa vaikuttaa siihen, mitä jotkut netissä tekevät ja julkaisevat, joten mitä vain julkisuutta ei minusta kannata hankkia. Kannattaa pysyä tiukasti asialinjalla ja tarjota luotettavaa tietoa ja kunnollisia tuotteita. Apteekki on apteekki netissäkin, Teräsalmi toteaa Apteekkarilehdessä. (IS)

Aiheesta lisää tällä viikolla ilmestyvässä Apteekkarilehdessä.

Arkisto


Itsenäisyyspäivä koetteli Oriolan kapasiteettia
11.12.2017 14:50 INKERI HALONEN

Lääketukut 11.12.2017 14:50 INKERI HALONEN


Virheelliset lääkitystiedot voivat johtaa riski- ja haittatapahtumiin
08.12.2017 12:04 INKERI HALONEN

Potilasturvallisuus 08.12.2017 12:04 INKERI HALONEN


Selvitys Torniosta: Lääkitystiedon eri lähteissä merkittäviä eroja
08.12.2017 11:32 INKERI HALONEN

Potilasturvallisuus 08.12.2017 11:32 INKERI HALONEN


EMA yhä kieltämässä pitkävaikutteiset parasetamolivalmisteet
07.12.2017 10:00 ELINA AALTONEN

Lääketurvallisuus 07.12.2017 10:00 ELINA AALTONEN


Health Awards 2018 -finalistit on valittu – voittajat palkitaan tammikuussa
07.12.2017 09:12 INKERI HALONEN

Palkitut 07.12.2017 09:12 INKERI HALONEN


Apteekkari Kirsi Pietilälle Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki
04.12.2017 13:40 ERJA ELO

Palkitut 04.12.2017 13:40 ERJA ELO


Riitta Andersinista apteekkineuvos
04.12.2017 10:04 ERJA ELO

Palkitut 04.12.2017 10:04 ERJA ELO


Työ rokotevastaavana synnytti innostuksen - "Kysymme rokotteista aina"
04.12.2017 10:00 INKERI HALONEN

Apteekki palvelee 04.12.2017 10:00 INKERI HALONEN


Kirsi Pietilä ja Sari Westermarck Apteekkariliiton varapuheenjohtajiksi
01.12.2017 11:50 ERJA ELO

Nimitykset 01.12.2017 11:50 ERJA ELO


Apteekkariliitto palkitsi ansioituneita
01.12.2017 11:35 ERJA ELO

Palkitut 01.12.2017 11:35 ERJA ELO